|
Post by Henni on Apr 6, 2012 18:41:25 GMT 2
Saara oli koristellut pääsiäismunia, jotka roikkuivat nyt tallin oviaukosta. Unski katseli niitä kummissaan, mutta seurasi kuitenkin kiltisti omistajaansa. Saara hyppi innoissaan edellä, ja Henni hymyili itselleen. Vilkas tyttö pysyisi varmasti kentän laidalla katselemassa, kun panoksena oli ratsastaminen äidin kilpahevosella. Loppukäynnit Unskin selässä olivat Saaralle iso juttu.
Henni talutti hevosensa kentälle ja nousi satulaan. Unski ei hievahtanutkaan, kun hän kiristi satulavyön. Ruuna lähti kävelemään Hennin pyynnöstä, ja hän arvioi kentän kuntoa selästä käsin hevosen kiertäessä uran pariin kertaan. Uran sisäpuolella pystyisi hyvin ratsastamaan, laukat voisi kuitenkin jättää melko vähille.
Henni kokosi ohjat ja verrytteli ratsuaan ensin käynnissä, sitten ravissa. Väistöjä ja avotaivutuksia. Hän ei huomannut, että aidassa apinaa leikkivä Saara oli saanut yleisön puolella seurakseen toisenkin katselijan.
|
|
|
Post by Aleksi on Apr 6, 2012 19:10:21 GMT 2
Aleksi ajoi jo tutuksi tullutta tietä Helminevan ratsutallille, varoen läikyttämästä kahviaan, jonka oli käynyt hakemassa huoltamolta ennen tallille tuloaan. Poika onnistuikin ajamaan tallille läikyttämättä kahviaan, ja tälläkertaa jopa auto pysyi naarmuuntumattomana. Hymyillen kuin naantalin aurinko Aleksi astui ulos autosta, ja hörppäsi kahvia pahvimukista.
Ennen kuin poika ehti ottaa askeltakaan tallia kohti, huomasi hän Hennin ratsastamassa kentällä. Ruunikko hevonen kulki kauniisti naisen alla, ja Aleksi päätti mennä lähemmäs katsomaan. Aidan vieressä roikkui toinenkin innokas katsoja, vaaleahiuksinen nuori tyttö. Aleksi hymähti ja nosti kahvimukin huulilleen. - Terve, hän huikkasi tytölle ja vilkaisi sitten kentällä ravaavaa ratsukkoa.
|
|
ida
Junior Member
Olit niin upea, ett? suhun rakastuin
Posts: 88
|
Post by ida on Apr 6, 2012 19:18:59 GMT 2
Ida käppäili tallille normaaliin tapaansa. Kävely alkoi olla hänen mielestään jo aivan liian tuskaisaa, mutta kun kyytiä ei tuntunut heruvan hänelle. Hän suuntasi kohti tallia, mutta hän huomasi kentällä porukkaa ja suuntasi sinne. Hänellä ei ollut muutenkaan mitään tekemistä ja hän tarvitsi kipeästi seuraa!
Ida astahti vielä yhden askeleen heidän luokseen. Pikku tyttö keikkui aidassa ja poika vain seisoi pahvimuki kädessä katsellen ratsukkoa. Käänsin katseeni myös ratsukkoon. -Ai niin. Hei, Ida sanoo muistaessaan, että oli unohtanut tervehtiä. Hän kääntää katseensa myös heihin ja hymyilee normaaliin tapaansa.
|
|
|
Post by eveliina on Apr 6, 2012 19:26:05 GMT 2
Eve käveli reippaasti Helminevan tallia kohti. Tyttö oli innoissaan, sillä hän oli saanut sieltä hoitohevosen ja pääsisi pitkästä aikaa tallille jolla kävisi muitakin hoitajia ja ihmisiä.
Tallipihalle saavuttuaan Eve oli hieman epävarma mihin suuntaan hänen kannattaisi seuraavaksi suunnata. Hetken siinä mietittyään tyttö päätti etsiä tallin omistajan ja jutella tämän kanssa. Hän oli juuri astumassa tallin ovesta sisään kunnes huomasi kentällä ratsukon ja kentän aidan vieressä porukkaa. Eve lähti kävelemään kentän laitaa kohti ja mietti kuumeisesti mitä sanoisi ensimmäiseksi. - Hei, olen Vannin uusi hoitaja, Eve sanoi tytölle ja pojalle.
|
|
|
Post by Henni on Apr 6, 2012 19:50:52 GMT 2
Henni testasi takaosakäännöstä Unskilla, kun hän huomasi saaneensa enemmänkin yleisöä. Felixin hoitaja ja kaksi vierasta tyttöä, joista toisen hän oli nähnyt ohimennen eilen. Hän ravuutti Unskin aidan luokse ja pysäytti hevosensa. - Moi! Henni tervehti kolmikkoa. Unski pärskähti. - Mehän saatiin ihan yleisöäkin. - Äiti, joko mä saan ratsastaa? Saara mankui. - Odota hetki, Henni sanoi. - Toi on Saara, mun tytär, hän esitteli.
|
|
|
Post by Aleksi on Apr 6, 2012 20:19:02 GMT 2
Aleksi nautti hiljalleen jäähtyvästä mukista käsissään ja vilkuili hymyillen tytön kieppumista aidassa. Hän käänsi katseensa takaisin ratsukkoon ja vajosi hetkeksi ajatuksiinsa. Pojan havahdutti kuitenkin pian takaisin tähän maailmaan takaa kuuluva ääni, joka tervehti ystävällisesti. Aleksi vilkasi tyttöä ja esitteli itsensä. - Hei, olen Aleksi, Felixin hoitaja.
Pian aidan viereen ilmestyi myös toinen tyttö, joka esitteli itsensä Vannin uudeksi hoitajaksi, Eveksi. Aleksi nyökkäsi tytölle, ja kertoi itsestään toistamiseen. - Mehän saatiin ihan yleisöäkin, Henni sanoi tervehtien muita. Aleksi naurahti kevyesti ja jatkoi hymyillen: - Taitavaa ratsukkoa on ilo katsella. Saara oli innokkaana mankumassa hevosen selkään, ja Aleksille tuli mieleen pikkusiskonsa, joka oli aikoinaan ollut samanlainen hevoshullu. Nykyään jo 16-vuotiasta tyttöä kiinnosti enemmän pojat ja bilettäminen.
|
|
ida
Junior Member
Olit niin upea, ett? suhun rakastuin
Posts: 88
|
Post by ida on Apr 6, 2012 20:30:23 GMT 2
Poika esitteli itsensä ja hän oli Felixin hoitaja, Aleksi. -Selvä, olen Ida. Hoidan Kamua, Ida vastasi Aleksille.
Pian seuraan tulee toinen tyttö ja hän on esitteli itsensä. Ida esitteli itsensä myös uudestaan Aleksin jälkeen jonka jälkeen myös Henni tuli aidalle. Hän esitteli mankuvan pikku tytön aidalla keikkumassa. Ida vain tyytyi nyökkäämään vastaukseksi.
(Olipas vaikea kirjoittaa toi, yritin tarkistaa jotenkin:D)
|
|
|
Post by eveliina on Apr 6, 2012 20:44:08 GMT 2
Tyttö ja poika esittäytyivät ja Eve sai tietää heidän nimensä, Ida ja Aleksi. Tyttö päätti painaa nämä nimet mieleensä.
Aidan viereen ratsasti nainen ja heti kun hän alkoi puhua Eve tunnisti hänet Henniksi tallin omistajaksi. Tyttö hymyili tunnistaessaan hänet ja kääntyi katsomaan hänen tytärtään Saaraa joka roikkui aidalla. - Hei Henni sähän olit tän tallin omistaja? Tyttö varmisti. - Mä oon se Vannin uus hoitaja, Eve jatkoi esittäytyen Hennillekin.
|
|
|
Post by Henni on Apr 6, 2012 21:26:52 GMT 2
- Kiitos, Henni hymähti Aleksille. Olihan Unski edelleen komeassa kunnossa. Henni kääntyi toisen tytön puoleen. - Vannin hoitaja... Eve, eikö niin? hän muisteli. - Kyllä, olen Helminevan omistaja nykyään.
Henni pudottautui satulasta ja viittoi Saaran luokseen. Tyttö hyppeli innoissaan Unskin viereen, ja Henni punttasi tyttärensä satulaan. - Saat ratsastaa tallin eteen asti, hän lupasi ja ojensi ohjat ylpeydestä hehkuvalle tytölle. Saara oli aivan onnessaan, hänhän oli saanut jopa yleisöä katsomaan, kun ratsasti äidin kilpapuoliverisellä. Henniä hymyilytti tyttären aito ilo. Hän tarttui ohjiin kuolainten alta löysällä otteella ja lähti johdattamaan ruunaa pois kentältä. - Te kolme, Henni katsahti hoitajajoukkoon. - Jos haluatte, niin voitte hakea hoitsut tarhoista. Riimunnaruja on siellä tallin seinällä telineessä.
|
|
ida
Junior Member
Olit niin upea, ett? suhun rakastuin
Posts: 88
|
Post by ida on Apr 6, 2012 21:33:02 GMT 2
Henni laskeutui satulasta ja Ida vain vaihtoi painoaan jalalta toiselle tylsyyksissään. Saara hyppeli iloisesti ja hänet puntattiinkin pian puoliverisen selkään. Henni talutti puoliveristä pois kentältä ja katsahti taakseen. - Jos haluatte, niin voitte hakea hoitsut tarhoista. Riimunnaruja on siellä tallin seinällä telineessä, Henni sanoi ja Ida nyökkäsi vastaukseksi. Hän katsahti Aleksiin ja Eveen kysyvästi. -Lähdemmekö, Ida kysyy heiltä vahvistaakseen katseensa ja hymyili. Idalla oli kova hinku päästä katsomaan Kamua. Ainakin minä menen hakemaan Kamun, Ida ajatteli itsekseen.
|
|
|
Post by Aleksi on Apr 6, 2012 21:34:06 GMT 2
Aleksi nyökkäsi Hennin hymähtäessä tälle kiitoksen, ja katsoi sitten virnistellen pikkutytön innokkuutta suuren hevosen selässä. Hän huomasi kahvinsa viilenneen, etsi katseellaan roskakoria. Henni ehdotti, että he voisivat mennä hakemaan hevosia tarhoista. Aleksi nyökkäsi innokkaasti ja käänsi katseensa tallirakennukseen.
Ida ainakin oli innokkaasti lähdössä ja Aleksi nyökkäsi tälle. - Mennään vaan, poika tokaisi ja lähti kävelemään tallia kohti olettaen muiden seuraavan.
|
|
|
Post by Henni on Apr 6, 2012 22:17:01 GMT 2
Kolmikko hävisi tallille päin, ja Henni pysäytti Unskin. Hän kaappasi syliinsä Saaran, joka ei omin neuvoin selvinnyt alas niin korkealta. - Oli huippua! Saara iloitsi päästessään laskemaan jalkansa maahan. Henni talutti hevosen talliin ja omaan karsinaansa. Kello lähenteli hevosten päiväruokinta-aikaa. Hänen pitäisi soittaa Petelle Squallin ruoka-asioista.
|
|
ida
Junior Member
Olit niin upea, ett? suhun rakastuin
Posts: 88
|
Post by ida on Apr 6, 2012 22:24:18 GMT 2
Aleksi nyökkäsi Idalle vastaukseksi ja lähti matkaan. Ida lähti kävelemään hänen perässään ja yritti kipeästi keksiä puhuttuvaa, mutta ei saanut sanottavaa. Ida toivoi, ettei hänen keskittymis ilmettään huomattaisiin, vaikka sitä ei moni huomaakkaan. Ida avasi oven ja astui sisään.
Ida käppäili telineen luokse ja nappasi telineestä ekaan käteen sattuvan narun. Tyttö jäi odottelemaan hetkeksi Aleksia, jonka pitäisi saapua talliin pian.
|
|
|
Post by eveliina on Apr 7, 2012 9:17:53 GMT 2
Eve käveli Idan ja Aleksin perässä talliin. Tyttö odotti kovasti Vannin näkemistä ja sen hoitamista. Talliin saavuttuaan Eve katseli hymyillen ympärilleen. Talli oli tytön mielestä todella mukavan ja viihtyisän näköinen. - Hei Ida ootatko hetken tässä ku mä vähän vilkasen tätä tallikäytävää? Eve kysyi tytöltä hymyillen.
Eve lähti kävelemään tallikäytävää pitkin ja katsoi samalla ovien nimikylttejä etsien Vannin karsinaa. Lopulta tyttö löysi Vannin karsinan ja painoi paikan mieleensä että osaisi tuoda Vannin oikeaan karsinaan. Eve silmäili vielä hetken ympärilleen ja lähti sitten kävelemään takaisin Idan luo. Tyttö otti telineestä mieluisensa riimunnarun ja vilkuili innostuneena ympärilleen.
|
|
ida
Junior Member
Olit niin upea, ett? suhun rakastuin
Posts: 88
|
Post by ida on Apr 7, 2012 15:18:40 GMT 2
Ida oli hieman omissa ajatuksissaan, kun Eve kysyi jotain. Ida oli kuitnekin ehtinyt kuulla kysymyksen, että pystyi siihen jotain vastaamaan. -Odotan, odotan. Ida jäi seisomaan telineiden eteen ja nojasi toisella kädellään seinää vasten. Pian Eve saapui hänen luokseen. -Lähdetään, Ida kysyi ja antoi tilaa, että Eve menisi ensimmäisenä ovesta ulos.
|
|
|
Post by eveliina on Apr 7, 2012 16:23:55 GMT 2
Eve nyökkäsi Idalle vastaukseksi ja lähti tallin ovesta ulos kohti tarhoja. Tyttö käveli reippaasti tarhan portille Ida kannoillaan. Eve etsi Vannia katseellaan ja huomasi tämän seisovan vasemmalla kohtalaisen lähellä porttia.
Hetken siinä töllisteltyään Eve avasi tarhan portin ja jätti sen hiukan raolleen, että Idakin mahtuisi pujahtamaan siitä. Tyttö käveli rauhallisesti Vannin viereen ja kiinnitti riimunnarun kiinni riimuun. - No hei kaunokainen, Eve leperteli hoitsulleen ja silitteli sitä. Tyttö jäi seisomaan Vannin kanssa paikoilleen ja odottamaan, että Ida saisi Kamun kiinni.
|
|
ida
Junior Member
Olit niin upea, ett? suhun rakastuin
Posts: 88
|
Post by ida on Apr 7, 2012 17:18:30 GMT 2
Ida pujahti Even perässä portista sisään ja käppäili Kamun luokse. Idan kasvoille ilmestyi hymy ja hän rapsutti tammaa ohdasta. Sen jälkeen Ida laittoi narun kiinni riimuun ja Kamu pysyi aivan aloillaan, eikä noteerannut Idaan yhtään mitään. -No niin. Me voimme mennä ensin, Ida sanoo ja taluttaa Kamun portille. Ida avaa portin kokonaan auki, jonka jälkeen tyttö lähti Kamun kanssa kävelemään tallille päin.
Tallissa Ida katselee missä Kamun karsinna sijaitsee ja löytääkin sen pian. Tyttö taluttaa Kamun karsinnaan ja laskee sen irti ja taputtaa tammaa. Kamu ei ainakaan jaksa kiinnostua mitä teen, Ida ajatteli mielessään, jonka jälkeen sulki karsinnan oven. -Mitäs sitä voisi tehdä nytten, Ida kysyy Eveltä ja hymyilee lämpimästi hänelle. Tyttö vaikuttaa ihan mukavalta, vaikka minua nuorempi onkin, Ida ajatteli.
|
|
|
Post by eveliina on Apr 7, 2012 17:20:11 GMT 2
Eve lähti seuraamaan Idaa Vannin kanssa tarhan portista ulos ja sulki portin huolellisesti perässään. Tyttö oli iloinen, että oli jo saanut juttuseuraa, vaikka olikin Helminevan ratsutallilla ensimmäistä kertaa. Eve hymyili ja talutti Vannin tallin ovesta sisään.
Tyttö etsi katseellaan Vannin karsinaa ja oikean paikan löydettyään talutti hoitohevosensa karsinaan. - Oletpas sinä ihana ja tosi iso! Eve jutteli Vannille ja otti tältä riimun pois. Samassa Ida tulikin jo kysymään häneltä, että mitäs seuraavaksi. - No, jos voitas katella vähän paikkoja? Sä oot varmaa ollu tääl jo aikasemminki? Vaikkapa sellane ihan pikakierros, että mis tääl tallis on mitäki ja sen jälkee mä voisin ainaki vähä harjailla Vannia, Eve sanoi Idalle ja hymyili leveästi.
|
|
ida
Junior Member
Olit niin upea, ett? suhun rakastuin
Posts: 88
|
Post by ida on Apr 7, 2012 17:33:40 GMT 2
Eve vastasti Idalle nopeasti ja hymyili lopuksi leveästi. -En ole pahemmin katsellut paikkoja. Olen käynyt tuolla sosiaalitiloissa, muualla en ole käynyt. Joten paikka on vielä uusi minullekkin, Ida vastaa ja hymyilee hänelle. -Sosiaalitiloissa ei varmaan tarvitse käydä, se on tuolla yläällä. Jos, vaikka katsellaan nää muut paikat yhessä?
Ida lähtee kävelemään käytävää pitkin ekalle ovella ja oletti, että Eve tulee perrässä. Tyttö avaa oven varovaisesti ja kurkkaa huoneeseen, siellä oli luultavasti varusteet. Ida astui kunnolla sisälle ja katsoi hieman ympärilleen. -Täällä on näköjään varusteet. Jatketaan matkaa, Ida sanoo ja katsahtaa Eveen ja odottaa, että hän menisi ensin.
|
|
|
Post by eveliina on Apr 7, 2012 20:47:44 GMT 2
Ida kertoi ettei ollut itsekään tutustunut talliin kovin perusteellisesti ja ehdotti, että he voisivat yhdessä tutkia tallia paremmin. - Joo, se sopii mainiosti, Eve vastasi ja lähti kävelemään Idan perässä ensimmäiselle vastaan tulevalle ovelle.
Oven takaa paljastui satulahuone, joka oli hyvin kodikkaan näköinen. Kaikkien hevosten ja ponien varusteet olivat siististi omilla paikoillaan. Hetken satlahuonetta tutkittuaan tytöt palasivat tallikäytävälle ja Eve kurkisti seuraavan oven taakse. - Ahaa, tääl on toimisto, tyttö sanoi Idalle ja antoi tämän myös katsoa huoneeseen.
Eve jatkoi matkaa ja Ida seurasi perässä. Hän astui seuraavasta ovesta sisään ja sieltä paljastui rehuhuone, joka oli myös kovin mukavan näköinen. - Täl Helminevan ratsutallil on kyl tosi kivat ja selkeet tilat. Vaik oonki aik huono muistaa kaikkii paikkoi et mis ne sijaitsee, nii must tuntuu et tän tallin huoneet mä opin muistaa aika nopeesti, Eve sanoi Idalle ja astui ulos rehuhuoneesta.
|
|
ida
Junior Member
Olit niin upea, ett? suhun rakastuin
Posts: 88
|
Post by ida on Apr 8, 2012 10:12:45 GMT 2
Ida käppäili Even perässä seuraavalle ovelle, josta paljastui toimisto. Ida ei jaksanut perehtyä toimistoon kuin vilaukselta ja jatkoi matkaansa Even kannoilla. Seuraava huone oli rehuhuone ja hän alkoi pitää kovasti Helminevan tiloista, vaikka yleensä hän jätti tilat huomioimatta. Eve astui ulos rehuhuoneesta ja selitti jotain Idalle, mutta Ida ei ollut kunnolla kuunnellut. -Okei. Ihan kivat tilathan täällä on, Ida sanoo ja asteli Kamun luokse. Hän silitti Kamua kaltereiden välistä ja yritti keksiä kipeästi tekemistä tai puhuttavaa. Ida ei kuitenkaan sitä keksinyt ja kääntyi katsomaan Eveä, jospa hän pelastaisi kipeän hiljaisuuden.
|
|
|
Post by eveliina on Apr 8, 2012 16:57:37 GMT 2
Hetkeksi Eve jäi seisomaan paikoilleen ja katseli vielä ympärilleen. Yhtäkkiä tyttö muisti luvanneensa äidilleen, että tulisi jossain vaiheessa käymään kotona tekemässä pari kiireellistä juttua. Eve vilkaisi nopeasti kelloa. - Mä taidan nyt lähtee hetkeks kotii ku mun pitää tehä siel pari juttuu. Meen hetkeks viel Vannin luo ja sit lähen. Mut näkyillään! Eve sanoi ja hymyili Idalle.
Tyttö käveli Vannin karsinalle ja avasi oven. Tamma katsoi Eveä kiinnostuneena ja tyttö silitteli tätä. Hetken päästä Eve meni tallin ovesta ulos ja lähti kävelemään kotiinsa. Tyttö odotti jo innoissaan seuraavaa tallikäyntiänsä.
|
|
|
Post by Henni on Apr 9, 2012 12:45:10 GMT 2
Kamu ja Vanni olivat selvinneet talliin asti. Henni heitti ruoat hevosille, Luukas pärskähteli kärsimättömänä nähdessään hänen siirtyvän pikkuhiljaa vuonohevosen karsinaa kohti. - Rauhassa poni, hän sanoi sille. - Sinunkin vuorosi tulee. Uudet hoitajat olivat kaikesta päätellen sopeutuneet talliin hyvin. Porukkaa tuli jatkuvasti lisää, mutta eipä siinä mitään. Henni hymyili Mimmille, joka hörisi innokkaasti nähdessään kaura-annoksensa. Pian rouskutus täytti tallin kokonaan.
|
|