|
Post by Henni on Apr 9, 2012 17:24:45 GMT 2
Mukana Pete, Inka, Alma ja Eve
Unski katsoi omistajaansa ihmeissään, kun Henni nousi satulaan tallipihassa jo toistamiseen tänään. - Maastoon taas, hän jutteli ruunalle. Voisi kuitenkin mennä vähän eri reittiä tällä porukalla. - Squall tulee Unskin perään, Henni määräsi järjestystä ratsastajien kiristäessä satulavöitään. - Jami siihen perään, sit Vanni ja Mimmi. Henni heitti ohjat hetkeksi kaulalle ja kiristi omaa kaulahuiviaan, ettei se putoaisi. Unski jos kuka oli luottohevonen. Monet kerrat hän oli treenannut sen kanssa ratsastamista ilman käsiä. Henni hymähti tavallaan koomisillekin muistoille ensimmäisistä yrityksistään.
|
|
|
Post by eveliina on Apr 9, 2012 17:34:02 GMT 2
Eve oli nousemassa Vannin selkään. Hän oli hyvin innoissaan tulevasta maastoreissusta. Vannin selkään nouseminen ei ollutkaan niin helppoa mitä tyttö oli kuvitellut, koska Vanni oli niin iso jos Eveen vertasi. Vaikeuksista riippumatta vähän ajan päästä Eve kuitenkin istui iloisena Vannin selässä ja kiristi satulavyötä.
Eve kuunteli Hennin määräämän järjestyksen tarkasti ja ohjasi Vannin omalle paikalleen jonossa. Eve taputteli hoitohevostaan odottaessaan, että muutkin olisivat valmiita.
|
|
Alma
New Member
Posts: 22
|
Post by Alma on Apr 9, 2012 20:06:51 GMT 2
Alma puhkui intoa sovitellessaan jalustimia sopiviksi. Tämä oli hänen ensimmäinen tuntinsa Helminevassa - ja vielä toivomallaan ponilla. Connemara oli ehdottomasti yksi tytön lempiroduista. Jami seisoi kiltisti paikallaan, eikä Almaa jännittänyt ollenkaan höllätä ohjaa saadakseen paremman otteen jalustinhihnasta.
Vauhtijärjestyksessä heidän eteensä tulivat Squall ja Pete. Peten kanssa Alma olikin jo jutellut, mutta ei ollut tiennyt orin olevan Peten hevonen. Ratsukkoa katsoessaan Alma tunsi olonsa kovin pieneksi Jamin selässä - uskaltaisipa itsekin ratsastaa noin isolla ja kauniilla hevosella. Vaikka ei sussa ole todellakaan mitään vikaa, Alma ajatteli taputtaessaan Jamin kaulaa. Ruuna pärskähti - jokohan voitaisiin lähteä?
|
|
|
Post by Henni on Apr 9, 2012 21:03:06 GMT 2
Kun jono oli suunnilleen kasassa, Henni käski Unskin liikkeelle ja suuntasi kentän ja tarhojen ohi. - Me lähdetään menemään tätä kautta, mä näytän ensin maastoesteradan. Siellä pidetään joskus kisoja, Henni selitti ja johdatti ratsukot leveää polkua pitkin mäntyiseen metsään. Kisarata oli leveä hiekkareitti, ja Henni esitteli lähtöpaikan. - Rata alkaa tästä, tekee kierroksen ja loppuu sit tonne, hän osoitti kauemmas vasemmalle pienelle aukiolle, jolta johti kapeampi polku siihen kohtaan, missä he olivat tällä hetkellä.
|
|
|
Post by eveliina on Apr 9, 2012 21:13:14 GMT 2
Eve antoi Vannille pohkeita ja ohjasi tämän jonon perässä kentän ja tarhojen ohi mäntyistä metsää kohti. Tyttö kuunteli tarkkaavaisena kun Henni selosti maastoesteradan reittiä. Rata oli todella hieno ja Eve odotti innokkaasti pääsevänsä jonain päivänä hyppäämään sitä.
Hevosjono jatkoi verkkaista etenemistään käynnissä ja Eve nautti hienosta ilmasta ja maastoilusta täysin siemauksin. Vanni kuunteli tytön pyyntöjä tarkasti ja käveli reippaasti eteenpäin. Eve taputti Vannia kaulalle ja katseli ympärilleen hymyillen.
|
|
|
Post by Henni on Apr 10, 2012 14:48:36 GMT 2
- Me hypätään näitä esteitä vaan B- ja A-tuntilaisten kanssa, näitä ei yksin saa mennä hyppäämään, Henni selitti. - Vain valvotusti. Mutta kyllä näitäkin joskus pääsette hyppäämään, jos kiinnostusta on. He ratsastivat eteenpäin radan reunaa pitkin. Esteiden peruskorkeus oli 70cm, osaan sai vielä lisäosilla 20 senttiä ekstrakorkeutta. Viime kesänä he olivat järjestäneet kahdet kenttäkilpailut, joissa Sagakin oli startannut ylläpitoponillaan. Matka oli katkennut tälle radalle. - Jami saattaa vähän intoilla täällä, sillä on hypätty aika paljon näitäkin esteitä, Henni varoitti Almaa, mutta kävelevä poni vaikutti rauhalliselta. He ohittivat esteen kerrallaan ja nousivat loivaan ylämäkeen.
|
|
Inka
New Member
Posts: 43
|
Post by Inka on Apr 10, 2012 20:25:36 GMT 2
Kun mimmin satulavyö oli kiristetty, Inka sääti vielä jalustimet hieman tavallista lyhyemmiksi ja jäi sitten odottamaan että muut olisivat valmiita. Hän katseli kiinnostuneena ympärilleen ja toivoi että pääsisi pian uudestaan maastoilemaan.
Kun kaikki olivat valmiita, ja Henni kertoi missä järjestyksessä mentäisiin Inka ohjasi ratsunsa jonon perälle. Vai niin, meidät laitettiin sitten viimeiseksi.. Tyttö ajatteli huvittuneesti, kun mieleen muistui maastoretki pari vuotta sitten kesäleirillä. Inka oli ratsastanut hoitsullaan, joka sattui olemaan shettis ja heidät oli laitettu jonon viimmeiseksi. Ja kuinka ollakkaan, he olivat jääneet aina ravissa ja laukassa jälkeen, ja kun muut olivat kääntyneet kulman taakse oli tytön poni hätääntynyt ja lähtenyt niin kovaa kuin jaloistaan vain pääsi, ja saavutettuaan muut pysähtynyt äkisti, ja Inkalla oli ollut vaikeuksia pysyä kyydissä.
Henni esitteli maastoesterataa, ja Inka katsoi rataa innoissaan. Hän haluaisi pian hyppäämään niitä, mutta ensin täytyisi totutella uuteen hevoseen. Harmi vain, että niitä pääsi hyppäämään vain tunneilla. Inka haukotteli, illalla oli mennyt ihan liian myöhään, mutta hän ei pääsisi nukkumaan vielä moneen tuntiin. Tyttö lyhensi ratsunsa ohjia, sillä hän ei luottanut poniin vielä paljonkaan, eihän ollut ratsastanut edes koko ponilla ennen.
|
|