zonya
New Member
Posts: 29
|
Post by zonya on Apr 22, 2012 21:18:33 GMT 2
// Kaikki voivat liittyä mukaan tutustumaan Tanyaan ja tämän hevoseen, mutta ainakin Ida lupautui jo näyttämään tyttöselle paikkoja. Muutkin saavat toki tiloja ja itsensäkin hälle esitellä //
Tanya istui äitinsä ajamassa autossa matkalla Helminevan ratsutallille. Tyttö oli perheineen vasta muuttanut uudelle paikkakunnalle ja nyt oli tarkoitus siirtää tämän hevonenkin uuteen kotiin. Autossa oli hieman jännittynyt tunnelma, kun puheen aiheena olivat pian alkavan kisakauden treenaaminen, valmentautuminen sekä itse kilpaileminen. Samaan aikaan Tanyan päässä pyörivät mietinnät siitä, millaisia muut tallilla kävijät mahtoivat olla. Muutaman mutkan ja reittivalinnan mietinnän jälkeen he kuitenkin jo kaarsivat tallin pihaan. Tanyan äiti ehdotti että tyttö menisi etsimään jonkun jolta voisi kysyä minne tavarat voi viedä ja hän ottaa sillä välin Ronia ulos trailerista. Tanya nyökäytti päätään ja nousi ulos autosta.
Tyttö kuikuili ympärilleen tallipihalla mutta ei nähnyt ketään joten päätti mennä talliin sisälle katsomaan josko siellä olisi joku joka voisi heitä auttaa. Heti hän ei nähnyt ketään missään vaan pyöri vähän aikaa käytävälle kurkkien karsinoihin josko löytäisi sieltä jonkun.
|
|
ida
Junior Member
Olit niin upea, ett? suhun rakastuin
Posts: 88
|
Post by ida on Apr 23, 2012 20:33:23 GMT 2
Ida oli harjailemassa Kamua pitkin vedoin toivoen, että joku pelastava enkeli tulisi pelastamaan hänet tylsyydeltä. Pian Ida huomasi tytön kurkistelevan karsinnoihin ja Ida päätti astahtaa näkysälle tervehtimään häntä. -Hei, Ida sanoi ja hymyili harja kädessä. -Tarvitsetko apua? Olen muuten Ida
|
|
zonya
New Member
Posts: 29
|
Post by zonya on Apr 23, 2012 21:10:03 GMT 2
Tanya säpsähti kuullessaan jonkun puhuttelevan itseään. -Hui että säikähdin. Luulin jo ettei täällä ole ketään, nimeni on Tanya, tämä sanoi hymyillen. -Tarvitsisin juu apua. Olen täällä uusi ja minun pitäisi saada tietää missä hevoseni karsina mahtaa olla ja mihin voin viedä tavarani. Muutenkin olisi ihan kiva tietää missä täällä on mitäkin, selosti nopeasti Idaksi esittäytyneelle tytölle.
-Äitini onkin varmaan jo saanut Ronin ulos trailerista, lisäsi vielä nopeasti loppuun.
|
|
ida
Junior Member
Olit niin upea, ett? suhun rakastuin
Posts: 88
|
Post by ida on Apr 24, 2012 14:17:37 GMT 2
Tyttö säpsähti ja käännähti ja esitteli itsensä Tanyaksi. Ida nyökkäsi hänelle hymyillen ja katseli karsinnoita, jotka olivat vielä tyhjiä. -Anteeksi, kun säikäytin. Se on tultu huomattua, että hiippailen aina joka paikkaan ja ihmiset säikkyvät melkein hengiltä, Ida naurahtaa.-Mutta kaipa täältä löytyy, joku karsinna hevosellesi. Onkohan tuossa hevosesi nimi, Ida kyselee nopeasti leveästi hymyillen ja siirtäen punaisen väriset hiukset pois kasvoilta. Ida mietti mitä sanoisi. -Jospa haetaan se R.. Ro.. Hevosesi sisään talliin, Ida sanoo ja katsahtaa Tanyaan pahoittelevasti, kun ei muistanut hänen hevosensa nimeä.-Voin sen jälkeen näyttää paikkoja.
|
|
zonya
New Member
Posts: 29
|
Post by zonya on Apr 24, 2012 16:12:55 GMT 2
- Ei se mitään. Minä tässä olin ajatuksissani, tyttö sanoo hieman naurahtaen. Tanya katsahtaa yhden vapaan karsinan karsinataulua ja hymyilee helpottuneesti. - Aa, siinähän se, lausahtaa sitten luettuaan ruunansa nimen.
Hymyili tytölle ymmärtäväisesti tämän hieman takellellessa hevosen nimen kanssa. Tanya itsekin oppi nimiä harvoin heti kättelyssä. -Ruber Roinen eli tutuille Roni, sanoi yhä hymyillen. -Käydään siis hakemassa se tutustumaan uuteen talliinsa, jatkoi vielä ja lähti kävelemään ulko-ovelle päin.
Tytön äiti oli ilmeisesti juuri saanut ruunan purettua trailerista ja siinä se nyt seisoi ulkona korvat aktiivisesti liikkuen ja muutenkin uteliaana uutta paikkaa kohtaan. Tanyan äiti ojensi riimunarun tytölle joka hetken aikaa silitti ruunan kaulaa. Se oli hieman jännittyneen oloinen, mutta se nyt oli ihan normaalia. -Tässä hän nyt sitten on, sanoi Idalle taluttaessaan melkein kaikkeen muuhun kuin tyttöön keskittyvää hevosta tallin oven suuntaan.
|
|
ida
Junior Member
Olit niin upea, ett? suhun rakastuin
Posts: 88
|
Post by ida on Apr 24, 2012 16:37:36 GMT 2
Ida nyökkäsi Tanyalle vastaukseksi ja silitti nopsasti Kamua, jonka jälkeen sulki sitten karsinnan oven perässään. Hän jätti myös kädessä olevan harjan koppaan ja tarkisti vielä, että ovi oli varmasti kiinni. Sitten Ida käveli Tanyan perässä ulos.
Tanyan hevonen seisoskeli pihassa uteliaan näköisesti ja hänen äitinsä ojenti Tanyalle narun. -Kivan näköinen, Ida sanoo hymyillen ja menee nopeasti pitämään ovea auki heille kun he astahtavat sisälle talliin. Ronia ei näyttänyt kiinnostavan tulla talliin, mutta kyllä he talliin asti selviytyivät. Ida käveli vähän myöhemmin perässä ja karsinnan oven luokse, missä Tanya ja Roni olivat. Ruuna näytti edelleen uteliaalta ja vähän jännittyneeltä karsinnassaan. Ida nojaili ovea vasten ja hymyili. -Menemmekö katselemaan niitä paikkoja kohta, Ida kysyy.
|
|
zonya
New Member
Posts: 29
|
Post by zonya on Apr 24, 2012 17:02:41 GMT 2
//Nyt multa alkaa tulla romaaneja... // Tanya talutti hevostaan ovelle päin ja yritti parhaansa mukaan saada ruunaa keskittymään siihen minne oltiin menossa, sillä se mainasi useampaan otteeseen tallata omistajansa jaloille kun vilkuili aivan jonnekin muualle kuin sinne minne oli kävelemässä. Saipa sitten kuitenkin yhä ympärilleen tiirailevan hevosensa karsinaan. Riisui siltä riimun ja laski sen naulaan karsinan ulkopuolelle. Kuuli sitten Idan kysymyksen siitä menisivätkö he kohta katselemaan paikkoja. -Juu toki. Otan vain ensin nuo kuljetussuojat pois, sanoi sitten. Olisihan tämän varmasti mukavampi purkaa tavarat autosta ja trailerista kun tiesi minne mitäkin voisi viedä. Tanya silitti ruunan kaulaa ja toivoi sen rentoutuvan ja rauhoittuvan pian. Vetäisi ensimmäisen suojan tarrat auki. Hän taisi kuitenkin olla vähän liian pikainen ja varomaton, sillä Roni säikähti tarroista peräisin olevaa ääntä ja hypähti vähän kauemmas tytöstä korskuen. Tanya vihelteli rauhoittavasti ja laski suojan maahan. -Noh, ihan rauhassa. Ei mitään hätää, puheli normaalilla äänellään kävellessään hevosen luokse ja silittäessä sen kaulaa. Pian ruuna rauhoittuikin ja tyttö otti myös loput suojat pois, tällä kertaa hieman rauhallisemmin. Olisihan hänen pitänyt muistaa että ruunaa kannattaisi kohdella hieman varovaisemmin uudella tallilla eikä samaan tapaan kuin tutuksi käyneellä kotitallilla. Olihan hevonen luonteeltaan hyvin säikky ja vielä säikympi näin pikkuisen jännittyneenä. -Noniin. Nyt voidaan mennä, Tanya virkkoi sulkiessaan karsinan ovea. Soi vielä pikaisen katseen hevoseensa ja toivoi sen rentoutuvan pian. Ei se yleensä kisamatkoillakana ollut näin jännittynyt, mutta ehkä häntä jännitti nyt itseäänkin vähän enemmän.
|
|
ida
Junior Member
Olit niin upea, ett? suhun rakastuin
Posts: 88
|
Post by ida on Apr 24, 2012 20:55:23 GMT 2
(Minulta ei ole romaaneja tulossa tai sitten tulee.. ) Ida nyökkäsi ja katseli, kun Tanya otti Ronilta suojia jolloin se hypähti hänestä kauemmaksi. Säikähtäessään tarrasta tulevaa ääntä. Kuitenkin pian suojat olivat poissa jaloista. Tanya katsahti vielä ruunaan ja sitten Ida hetken mietti minne olisi järkevintä aluksi mennä. -Jospa katsotaan aluksi varustehuone, Ida sanoi ja viittoi Tanyan peräänsä.-Tässä on siis varustehuone ja tossa vieressä rehuhuone, jota ei varmaan tarvitse käydä katsomassa. Tohon taitaa tulla Ronin varusteet ja tonne, Ida selittelee ja lähtee ulos huoneesta ja lähtee kävelemään tallin toiseen päätyyn. Ida pysähtyi toimiston eteen. -Tossa toimisto ja täältä pääsee sosiaalitiloihin ja täältä löytyy myös wc. Voidaan käydä, vaikka kattoo sosiaalitiloja, Ida sanoo ja lähtee kipuamaan rappusia ylös avaten oven sinne. -Tälläinen on sitten tää, sitten varmaan ehdit noihin maneesiin ja kenttään tutustua. Myös kivat maastot löytyy ja unohtamatta maastoesterataa. Vaikutti tosi kivalta ainakin, mitä minä näin silloin maasto reissulla, Ida sanoo hymyillen.-Anteeksi tälläinen pikainen esittely, mutta tässä tallissa ei ole pahemmin esiteltävää, Ida lisää hymyillen ja kiristää poninhäntäänsä ja siirtää hiukset pois kasvoilta.
|
|
zonya
New Member
Posts: 29
|
Post by zonya on Apr 24, 2012 21:57:28 GMT 2
Tanya nyökäytti päätään Idan ehdotukselle ja seurasi tätä. Tyttö johdatettiin varustehuoneelle, jossa Ida näyttikin minne Ronin varsuteet varmaankin tulisivat. Tytölle oli varattu kaksi satulatelinettä ja mukavasti kaappitilaa. -Juu, siellä osaan varmaan liikkua itsekin kunhan vain tiedän missä se on, sanoi sitten hymyillen Idan todetessa ettei rehuvarastoa varmaankaan tarvitsisi sen kummemmin näyttää.
Tanya lähti Idan perässä kävelemään ulos huoneesta ja toiseen päähän käytävää. Nyökäytti jälleen päätään tytön kertoessa edessä olevan oven takaa löytyvän toimiston ja vierestä sitten sosiaalitilat. Seurasi Idaa sitten vielä yläkertaan. -Näyttää ihan viihtyisältä. Me Ronin kanssa sopeudutaan varmasti hyvin, sanoi hymyillen kierroksen loputtua. -Maneesin ja kentän ehdeinkin tuossa jo vilauskelta nähdä. Maastot tosiaan vaikuttivat myös kivoilta ja tämän tallin valitsinkin aika paljon tuon maastoesteradan takia vaikkakin tilat muutenkin meille sopivat. Me kun Ronin kanssa kisataan jonkun verran myös kenttää niin noita maastoesteitä pitäisi aina löytyä lähimaastoista. Selitti vaikkei uskonut Idaa erityisemmin kiinnostavan hänen tallin valinta perusteensa. -Eikä haittaa vaikka esittely ei ollutkaan mikään kovin pitkä. Eipä tätä paljon pidempään oikein voisikaan esitellä. Tokaisi toisen pahoitellessa lyhyttä esittelyä.
-Mutta haluaisitko tulla vaikka juttuseuraksi kun kannan varusteita ja muuta tavaraa paikoilleen? Ei tarvitse kantoavuksi tulla jos et halua, mutta juttukaveria olisin vailla. Olisi ihan kiva tutustua muihin täällä käyviin vähän paremmin. Tanya kysyi tehden jo lähtöä takaisin tallinpuolelle ja trailerilleen päin. Samalla toivoi ettei Ida kiinnittäisi erityisen paljon huomiota heidän tavaranpaljouteensa. Eihän hän voinut tietää millainen trahatilanne tytön kotona oli. Kaikki eivät olleet tottuneet siihen että hevoselta löytyy kolme satulaa, neljät suitset ja kasapäin loimia, riimuja, suojia ja kaikkea muuta. Tanya itse kun oli tottunut saamaan hevoselleen melkein vain parasta mahdollista mitä tuli varusteisiin, olihan hän tottunut myös ennakkoluuloisiin ja joskus hivenen ilkeisiinkiin katseisiin. Tyttöä todella luultiin usein koppavaksi ja hemmotelluksi rikkaaksi kakaraksi.
|
|
ida
Junior Member
Olit niin upea, ett? suhun rakastuin
Posts: 88
|
Post by ida on Apr 25, 2012 18:20:41 GMT 2
-Voin minä tavaroitankin vähän raahailla, Ida sanoo ja käppäilee Tanyan perässä trailerille. Ida homasi heti, että ainakin rahaa löytyi, kun varusteita löytyi millä mitalla. Ida vilkaisikin sitten omia vaatteitaan ja tiesi, että itselläkin tuntui löytyvän vähän liikaa kalliita ratsastus varusteita, vaikkei halunnut näyttää kovinkaan rikkaalta.. Tälläkin hetkellä tytön päällä oli aivan uudet ratsastussaappaat ja kuukausitten ostettu harmaa takki. Yleensä tyttö ei ostellut tai pukenut kalliita varusteita päälleen, mutta nytten hän osteli vain pahan olon vuoksi kaikkea. Ida käänsi katseensa ja toivoi, ettei Tanya huomaisi Idan yllättävää tunteiden vaihdosta. -Mä voin varmaan kantaa nää, Ida sanoo katsoen varusteita, ottean loimet syliinsä. Hän odotti hetken Tanyaa ja sitten lähti kävelemään hänen kanssaan yhdessä tallille.
Varustehuoneessa Ida alkoi laittamaan loimia kaappiin hitaasti. Asetellen ne kuitenkin jotenkin kaappiin. -Voin varmaan laittaa nää näin, Ida sanoo.-Saat sitten itse laittaa nuo paremmin, Ida sanoo hymyillen. -Miksi päätit tänne tulla, Ida kysyy ja lähtee kävelemään takaisin ulos.
(töks..töks..ei oikein juttu kulje, kun ei aivot pelaa)
|
|
zonya
New Member
Posts: 29
|
Post by zonya on Apr 26, 2012 15:35:29 GMT 2
//Ja romaaneilla jatketaan. Toivottavasti jaksat lukea : D//
-Ai. Kiitos sitten, sanoi hymyillen Idan tarjotuessa myös kantoavuksi. -Useimmiten ihmiset tuntuvat vain kaikkoavan paikalta kun puheeksi tulee tavaroiden kannossa auttaminen, lisäsi vielä kävellessään trailerilleen päin.
Perille päästyään avasi etuosan sivuoven. Sieltä olisi varmasti helpompi aloittaa, vaikka myös toiselta hevospaikalta löytyi ihan kiitettävästi tavaraa. Tanya vilkaisi nopeasti Idaa, joka ilmeisesti oli huomannut ettei heidän perheessään ainakaan rahasta ollut erityisemmin pulaa. -Juu ota vain ne, sanoi sitten toisen ehdottaessa kantavansa loimia. Tyttö itse otti syliinsä vähän etäämmältä sinne tungetut viltit ja näytti sinne yksi loimikin eksyneen. Avasi vielä trailerin tavaratilan oven, josta keräsi syliinsä estesatulan ja pari suitsinippua. Tanya mietti aina joskus että olikohan neljät suitset ja kolme satulaa jo vähän liian paljon ja asia käväisi taas tämän mielessä.
Tytöt kävelivät sitten takaisin sisään talliin ja varustehuoneeseen. Ida näytti asettelevan loimia kaappiin. -Juu laita vaan, siivoilen sitten myöhemmin kunhan vain saadaan nämä jonnekin niin osaan miettiä niille jonkun järkevän sijoitteluratkaisun, Tanya sanoikin sitten hymyssä suin. Tipautti viltit hetkeksi lattialle, nosti satulan telineeseen ja suitsiniput omiin nauloihinsa. Ida oli saanut loimet jo hyllylle ja Tanya nosti vielä tiputtamansa huovatkin loimien päälle.
Sitten suunnattiinkin takaisin ulos. Tyttö kuuli Idan kysyvän miksi oli päättänyt tulla sinne. Tämä mietti hetken mitä vastaisi, sillä ei ollut vielä saanut selville mitään Idan taustoista tai siitä millaisen mielikuvan tyttö oli Tanyasta saanut. -Muutimme tälle paikkakunnalle vasta. Isäni sai työkomennuksen tänne joten muutto oli aika ilmeinen. Helminevan valitsin juurikin sen takia että palvelut tuntuivat olevan kuin tehdyt minua ja Ronia varten. Muutenkin talli vaikutti todella hyvältä ja Henni kuulosti puhelimessa mukavalta, selitti Tanya ja he olivatkin pian päässeet takaisin trailerin luo.
-Otatko sinä vaikka nämä? ehdotti napaten tavaravuoresta kirkkaan muovilaatikon. Siinä oli Ronin suojia ja pinteleitä. Hän itse otti riimut ja viimeiset suitset ja kaksi satulaa. Lähti sitten talsimaan taas varustehuoneelle päin.
|
|
ida
Junior Member
Olit niin upea, ett? suhun rakastuin
Posts: 88
|
Post by ida on Apr 26, 2012 19:12:30 GMT 2
Ida kuunteli Tanyan selitystä tarkkaavaisesti, miksi hän oli Helminevan valinnut. -Tuut varmasti viihtymään täällä, Ida sanoo.-Itsekkin olen jo kuin kotonani täällä. Suurin osa tutustumista ihmisistä ovat olleet mukavia, Ida selittää trailerille asti. Tanya ottaa esiin kirkkaan muovilaatikon ja kysyy Idalta voisiko hän kantaa sen. -Juu, Ida otti laatikon Tanyalta ja lähti kävelemään tallille päin. Aluksi oven avaamisen kanssa oli säätöä, mutta kyllä sisälle talliin lopulta päästiin. Varustehuoneessa Ida laittoi laatikon kaapin alimpaan hyllyyn. -Se on nytten tuolla alhaalla, kun sinne noin hyvin mahtui, Ida sanoo hymyillen. Hän alkoi nojaamaan kaappia vasten odotellen, että Tanya saisi kamat paikoilleen, jonka jälkeen hän odotteli mitä seuraavaksi tapahtuisi. (Kyllä minä jaksan lukea! Näitä mun varmaan sinä jaksat lukea, kun niin lyhyitä ja tönkkömäisiä )
|
|
zonya
New Member
Posts: 29
|
Post by zonya on Apr 30, 2012 14:25:21 GMT 2
-Hyvä sitten. Enköhän kotiudu ihan kivasti, sanoi Idan kerrottua että on itse ainakin kotiutunut todella hyvin.
-Hyvä, sanoi yrittäen taiteilla satulat toiseen telineeseen ja lopulta suitset naulaan.
-Noin. Okei, siellä olisi vielä ainakin läjä satulahuopia, pari satulavyötä ja jotain pikkutavaraa... ja sitten Ronin rehut ja omat kamppeeni, selosti siinä miettien oliko vielä unohtanut jotakin. Lähti sitten siis vielä trailerille. Rehusäkit ja laatikot olisi ehkä helpompi kuljettaa kottikärryjen avulla mutta muut saataisiin kai vielä ilman apuvälineistöä.
|
|
ida
Junior Member
Olit niin upea, ett? suhun rakastuin
Posts: 88
|
Post by ida on May 1, 2012 16:06:09 GMT 2
Ida kuunteli Tanyan sepostusta ja sitten lähti hänen perässään trailerille.
Ida otti itsleleen huopa pinkan ja pari satulavyötä. -Vien, vaikka nämä, Ida sanoo ja lähtee ovelle päin ja laittaa kaikki kaappiin, kun muuallekaan ei keksinyt niitä laittaa. -Tarvitaan varmaan kohta ne kottikärryt. Voin käydä katsomassa mistä ne löytyy, Ida sanoo ja muisteli, että purulan edessä olisi ollut yhdet kärryt.
Ida otti kottikärryt ja tyhjensi pienen määrän purua purulaan ja laahasi kärryjä perässään käytävälle. Ida ei kuitenkaan jaksanut jäädä siihen seisomaan joten meni jo Tanyaa ennemmin trailerille. Ida odotteli siinä, jottei vahingossa veisi vääriä tavaroita talliin.
|
|
zonya
New Member
Posts: 29
|
Post by zonya on May 4, 2012 13:28:06 GMT 2
Nyökkäsi Idalle ja keräsi itse loput satulahuovat pinoksi, nosti ne toisen muovilaatikon päälle ja lähti raijjaamaan kasaa talliin.
-Juu hae vain, sanoi Idan todetessa että kohta kaivattaisiin varmaankin kottikärryjä. Tanya itse jäi vielä laittelemaan tavaroita paikoilleen. Suuntasi lopulta takaisin trailerille jossa Ida näyttikin jo odottelevan kottikärryjen kanssa.
- Okei. Tästä voisi ensin viedä noita rehusäkkejä kärryjen kanssa ja nuo muoviset säilytysrasiat menee varmaankin ihan käsissä nyt kun ovat tyhjiä. Sitten pitäisi viedä vielä tuo arkku... Säkit kannattaa varmaan viedä kahdessa erässä niin ne saa paremmin kuljetettua, selitti kiivetessään traileriin ja alkaessaan siirrellä säkkejä ulospäin.
|
|
ida
Junior Member
Olit niin upea, ett? suhun rakastuin
Posts: 88
|
Post by ida on May 4, 2012 14:18:40 GMT 2
Pian Tanya saapuu Idan luokse ja selittelee, mitä vielä talliin viedään. -Okei, Ida sanoo ja auttaa Tanyaa siirtelemään säkkejä kärryyn. Kun oltiin saatu yksi erä laitettu kärryyn. -Laitan nää rasiat nyt tähän matkaa mukaa, kun ei paljoa edes paina, Ida sanoo laittaessaan rasiat säkkien päälle.-Työnnetään kahestaa nää, niin varmaan helpompi, Ida kysäisee lisäten. (Mulla on nyt "vähän" kokeita (ens viikolla joka päivä koe..) niin en välttämättä jaksa näihin heti vastata. Myös vkl kiireinen sunnuntaina, koska estekisat ja pitäs kokeisiinkin lukee, mutta oon niin laiska että... )
|
|
zonya
New Member
Posts: 29
|
Post by zonya on May 6, 2012 20:44:14 GMT 2
Tanya nyökkää ja kaksi lähtee kärräämään lastia rehuvaraston puolelle.
- Okei. Näistä vois nyt avata noi kolme säkkiä ja kaataa ne noihin laatikoihin, ne voidaan varmaan pinota tuohon nurkkaukseen, sanoi ja alkoi nostella laatikoita ja säkkejä kärryistä.
-Tuon viimisen säkin voikin varmaan jättää tuohon laatikoiden viereen. Trailerissa on vielä yksi säkillinen eri rehua jonka saa viimeiseen laatikkoon ja loput säkit on sitten näitä samoja, sanoi kun laatikot oli täytetty ja pinottu kahteen pinoon.
Tanya työnsi kottikärryt takaisin trailerille ja alkoi lastata seuraavaa kuormaa.
// Joo ei haittaa. Itsellänikin tulevilla viikoilla varmasti vähän kiiriestä. //
|
|
ida
Junior Member
Olit niin upea, ett? suhun rakastuin
Posts: 88
|
Post by ida on May 22, 2012 19:25:13 GMT 2
Ida lähti hakemaan Tanyan kanssa trailerista seuraavaa kuormaa. Ida nosti Tanyan apuna säkin kottikärryyn ja työnsi kärryt takaisin talliin. Ida huokaisi helpotuksesta, kun oltiin saatu sekin säkki työnnettyä takaisin. -Täm siis tuli tähän viimeseen laatikkoon, Ida sanoo, jo laittaessaan rehut laatikkoon. -Meni jo, Ida sanoi laitaessaan jo rehuja laatikkoon. -Menemmekö hakemaan nyt lisää tavaraa, Ida kysyy lepuutellessaan jalkojaan istuen jonkun laatikon päälle. //kirjoitin nyt vaan tosta kohti ku laiskottaa!
|
|
zonya
New Member
Posts: 29
|
Post by zonya on May 24, 2012 14:40:41 GMT 2
Tanya ei ehtinyt vastata Idan kysymykseen ennen kuin tämä huudahti jotakin, joka teki vastaan väiittämisen mahdottomaksi. - Juuri sinne, tyttö sanoikin naurahtaen.
- Juu, siellä olisi vielä se arkku... Toivottavasti saamme sen nostettua kun se on aika painava, tämä sanoi. Arkku tosiaan oli ollut aika raskas, eikä tallissa tuntunut juuri sillä hetkellä olevan autttavia käsiä tarjolla. Ehkäpä he sitten siinä tapauksessa vain tyhjentäisivät sen ja nostivat tyhjänä. Eihän puinen arkku kovin iso ollut, mutta täytettynä kuitenkin painava.
|
|