|
Post by johanna on Jun 4, 2012 21:31:36 GMT 2
(peliin voi liittyä vielä mukaan)
Johanna istahti kentän laidalla olevalle penkille. Penkki oli tytöstä huteran tuntuinen, muttei hän valittanut - ennen tunteja katsellessa oli joutunut seisoskelemaan, mutta jonkun tallilaisen ehdotuksesta, oli Henni sitten laittanut Mikon nikkaroimaan istumispaikkaa. Tai näin hän oli ainakin ymmärtänyt. Heh, on se Henni vaan aikamoinen, Johanna naurahti mielessään ja syventyi sen jälkeen katsomaan tuntia. Hän ei tuntenut ketään tunnilla menijöistä, mutta katseli mieluusti muiden ratsastusta. Jos vaikka itse oppisi jotain, Johanna tuumi. Tyttö oli sen verran keskittynyt tunnin seuraamiseen, että vallan hätkähti kuullessaan takaansa tervehdyksen.
|
|
zonya
New Member
Posts: 29
|
Post by zonya on Jun 4, 2012 23:08:59 GMT 2
Tanya oli juuri tullut liikuttamasta Ronia ja saanut ruunansa hoidettua. Tytöllä olisi vielä aikaa jonkinverran aikaa ennen kuin tämän pitäisi lähteä ajamaan kotiin, joten tämä päätti jäädä hetkeksi seuraamaan meneillään olevaa tuntia kentän laidalle. Ehkä tämä ehtisi tunnin jälkeen vaihtaa Joonaksen kanssa muutaman sanan ennen kotiin lähtöä. Tyttö ei ollut vielä ehtinyt tutustua tallin ratsastuksenopettajaan, josta saattaisi hyvinkin olla apua valmentautumisessa ja saattaisihan miekkonen tuntea jonkun Tanyan Saksassa asuvan tuttavankin. Tämä kun tunsi äitinsä kautta aika mittavan joukon Suomesta Saksaan muuttaneita hevosihmisiä.
Tyttö käveli tallista ulos ja huomasi kentänlaidalla jo jonkun istuskelevankin. Tämä ei tunnistanut tyttöä, mutta eipä hän kovinkana moneen ollut vielä edes tutustunutkaan. -Hei! tämä sanoikin iloiseen sävyyn ja hymyssä suin. -Me ei olla taidettukaan vielä tutustua. Olen Tanya Syvänne, jatkoi sitten vielä ojentaessaan kätensä kättelyyn. Ei Tanya tiennyt olisiko niin muodollista elettä tarvittu, mutta tavat istuivat syvällä. -Tuoi Roni on minun hevoseni. Siihen sä olet varmaankin jo ehtinyt tutustua vaikka me ei ollakkaan törmätty, jatkoi vielä edelleen pirteästi hymyillen.
|
|
|
Post by johanna on Jun 5, 2012 11:17:06 GMT 2
Johanna havahtui horroksestaan toden teolla. Hän näki kääntyessään vaaleahiuksisen tytön käsi ojennettuna. Häneltä vei hetken tajuta, että tyttö halusi hänen kättelevän. -Mm-moikka! Johanna hieman änkytti. Äh, eikä tämä on noloa - enkö osaa enää puhuakaan, tyttö tuumi ja painoi mieleensä, että jutteli Tanyan kanssa. Onpa eksoottiselta kuulostava nimi, Johanna mietti ja esitteli sitten itsensä: -Joo, ei ollakkaan taidettu tavata. Olen siis Johanna, Unskin hoitaja, Johanna piti pienen tauon ja jatkoi sitten: -Kyllä mä oon Ronin tainu nähdä - jos se on se korkea ja komea rautias puokki? Oonkin ihaillut sitä etäältä ja miettiny, kenen se mahtaa olla. Sä taidat kilpailla Ronilla? Johanna kysyi hymyillen.
|
|
zonya
New Member
Posts: 29
|
Post by zonya on Jun 5, 2012 11:56:50 GMT 2
- Juurikin se, Tanya sanoi istuessaan penkille Johannan viereen. - Juu, kyllä me kilpaillaan. Tällä hetkellä alue-tasolla koulu-, este- ja kenttäratsastuksessa. Tarkoitus olisi saada meidän tasoa nostettua sen verran että uskaltaisin lähteä kansallisiin estekisoihin, jatkoi vielä tytön kysymykseen, mutta palasi vielä tytön aikaisempiin sanoihin. - Onhan Roni toki aika komea ilmestys, mutta paljon sen kansa on kyllä saatu tehdä että ollaan päästy tähän missä nyt ollaan. Se on nimittäin entinen ratsastuskoulun hevonen. Toisaalta senkin takia minulle sitäkin rakkaampi. - Mutta hoidat siis Unskia? Sekin on aika kivan näköinen tapaus, mitä olen katsellut, lisäsi vielä.
|
|
ida
Junior Member
Olit niin upea, ett? suhun rakastuin
Posts: 88
|
Post by ida on Jun 5, 2012 17:54:50 GMT 2
Ida saapui kentän laidella ja näki tuttuja kasvoja rupattelemassa yhdessä. Ida päätti kuitenkin tunkeutua keskusteluun mukaan. Toivottovasti en keskeytä mitään, Ida ajatteli mielessään, mutta saapasteli joukkoon mukaan silti, toivoen parasta ja peläten pahinta. -Moi, Ida sanoo iloisesti hymyillen. -En kai keskeyttänyt mitään? Ei olla pitkään aikaa nähtykkään, siis molempiakaan en ole nähnyt pitkään aikaan. Kai te älysitte, Ida lisää nopeasti kysymyksen perään ja naurahtaa sekoiluilleen.
|
|
|
Post by johanna on Jun 5, 2012 20:22:08 GMT 2
-Vau, Johanna vastasi Tanyalle. -Mahtaa olla hienoa kisata ihan aluetasolla - itse en varmaan edes uskaltautuisi tallikisoihin, jos sellaisiin joskus olisi mahdollisuus osallistua. Muttei ole ainakaan työ mennyt hukkaan Ronin kohdalla, uskon että pääsette varmasti kansalliselle tasolle kilpailemaan, Johanna sanoi rohkaisevasti hymyillen. Hän oli juuri alkamaisillaan puhua Unskista, jota hän mielellään olisi kehunut maasta taivaisiin, vaikkei hevosta omistanutkaan, kun hänen ja Tanyan takaa kuului reipas tytön ääni: - Moi, en kai keskeyttänyt mitään? Ei olla pitkään aikaa nähtykkään, siis molempiakaan en ole nähnyt pitkään aikaan. Kai te älysitte? Tyttö naurahti jutulleen lopuksi. Johanna tunnisti tytön melkein samantein Idaksi. Häntä hymyilytti - Idan huumorintaju oli omaperäistä. -Moikka ja joo, ei tosiaankaan olla nähty. Etkä sä mitään tärkeetä keskeyttänyt, olin vaan toteamassa Tanyalle, että Unski on mahtava tapaus - ainakin hoitohevosena, Johanna sanoi ja teki virnistyksen kaltaisen ilmeen.
|
|
ida
Junior Member
Olit niin upea, ett? suhun rakastuin
Posts: 88
|
Post by ida on Jun 5, 2012 20:50:16 GMT 2
-Unski on kyllä hieno, vaikka Kamu onkin yksi hienoimmista heposista, Ida sanoo. -Kaikki hevoset ovat hienoja omalla hienolla persoonallaan, Ida sanoo hymyillen ja katseli synkkää taivasta. Miten surkea sää voikaan olla, Ida voivotteli mielessään. -Kaunis sää tänään. Kumpa näitä kauniita säitä saisi vähä enemmänkin, Ida sanoo katsellessaan synkkiä pilviä, jotka leijuivat heidän yläpuolellaan. Ratsastajat kuitenkin näyttivät iloisilta - tai melkein kaikki lukuun ottamatta yhtä tyttöä, jonka naama näytti erittäin nyrpeältä. Itselläkin varmaan, joskus ollut samanlainen nyrpääntynyt ilme kasvoilla, kun mikään ei onnistu, Ida mietiskelee ja yrittää samalla kuunnella Tanyaa ja Johannaa.
|
|
zonya
New Member
Posts: 29
|
Post by zonya on Jun 5, 2012 22:38:17 GMT 2
-Onhan se ihan hienoa. Suosittelen kokeilemaan tallikisoja. Itseänikin jännitti aikoinaan ennen ensimmäisiä kisojani, mutta kummasti vain koukutti mukaansa, sanoi hymyillen. -Kaipa me tässä vielä saadaan tasoa nostettua, kunhan vain kotiudutaan ja saadan työt aloitettua, totesi vielä.
Heidän takaansa kuului iloinen tervehdys, joka kysyi keskeyttikö jotakin. Tanya kääntyi katsomaan tulijaan ja tunnisti tämän Idaksi, joka oli auttanut tyttöä tämän tuodessa Ronia tallille. Johanna oli ehtinyt vastata tytön sanoihin jo ennen kuin Tanya oli ehtinyt edes avata suutaan. -Ai hei Ida. Ei juu ollakaan vähään aikaan nähty, etkä tosiaan keskeyttänyt mitään tärkeää, Tanya virkkoi hymyillen.
-Jokainen hevonen on tosiaan hieno omalla tavallaan ja jokaisen kanssa on mahtava työskennellä, myönsi katsahtaen taivaalle jolle oli kerääntynyt tummia pilviä. Tyttö kurtisti hieman kulmiaan, toivottavasti ei alkaisi ukkostaa tai sataa kaatamalla... Muutoin tällä saattaisi olla vaikeuksia päästä kotiin. Moottoripyörällä olisi ehkä turhan vaarallista ajaa ukonilman aikaan.
-Mmm... Hieman näyttää uhkaavalta, toivottavasti ei ala ainakaan salamoida, Tanya totesi Idan sanoihin.
|
|
|
Post by johanna on Jun 6, 2012 21:24:17 GMT 2
Nyt Johannankin huomio kiinnittyi taivaalle. Pilvet tosiaankin näyttivät synkiltä. -Hmm, enemmän nuo sadepilviltä näyttävät, mutta koskas sitä tietää - enhän minä mikään meteorologi ole, että säätä tietäisin. Taitaisi sitten olla tämän vuoden ensimmäinen ukonilma, Johanna totesi hymähtäen.
-Mutta hei, eipäs murehdita säästä. Mihinkäs me jäätiin sitä ennen, niin kehumaan hevosia kilpaa, joten jatketaan aiheesta tai hieman sen vierestä, Johanna tokaisi naurahtaen. Hän jatkoi pian: -Olisi hienoa, jos täällä pidettäisiin jokin päivänkin pituinen leiri - saisi tutustuttua paremmin toisiin tallilaisiin ja pääsisi ratsastamaan. Eikä sellainen varmaan maksaisi paljoa. Ja toisi sitten vaihtelua tähän arkeen. Tytön ääneen oli tullut pientä haaveellisuutta. Niin, olisihan se hienoa, päästä leirille Unskin kanssa - varsinainen unelmien täyttymys. Ja päivän leiriin meikäläiselläkin varmaan olisi varaa, kesätyötkin kun alkaa ihan pian.. Johanna mietti itsekseen.
|
|
ida
Junior Member
Olit niin upea, ett? suhun rakastuin
Posts: 88
|
Post by ida on Jun 7, 2012 15:54:22 GMT 2
Tanya kurtisteli kulmiaan ja toivoi ettei rupeisi salamoimaan. Ida oli samaa mieltä asiasta ja naurahti Johannalle. -Minä katsoin säätä! Oon hyvä, mutta ei ne mistää ukkosesta puhuneet, Ida hymähtää. -Sanoivat vaa, että taivaalta tulisi vettä sankollinen niskaa! Pian Johanna aloitti jonkun järkevän aiheen. -Olisihan sellainen iha kiva! Pääsisi vähän ratsastelemaankin tässä kesällä, Ida sanoi ja huomasi Johannan äänen sävyn muuttuvan, mutta jätti sen kuitenkin sikseen ja jatkoi keskustelua. -Mitäs suunnitelmia teillä on kesälle, Ida kysäisee iloisesti. -Minä voin harmikseni sanoa, ettei käpyä kesällä ole.. Osaan puhua! Ajattelin tota käpyä tossa maassa samalla niin sanat menee sekasi.. Eli siis ettei mitään tekemistä kesällä ole. Jospa sitä vietetään kesä vaa tallilla tutustuen tallilaisiin, Ida naurahtaa lopuksi leveästi hymyillen ja toivoi, etteivät Johanna ja Tanya pidä häntä ihan tyhmänä, vaikka kaikki murot eivät olleetkaan Idan kulhossa. //Tönks! Hirvee laiskotus tuli lopussa, joten yrittäkää saada selvää..!
|
|
zonya
New Member
Posts: 29
|
Post by zonya on Jun 7, 2012 18:38:01 GMT 2
- Ei ukkosta kyllä luvattu, mutta mistäs sitä koskaan tietää... Eikä kaatosateessakaan ole kovin turvallista ajaa mopolla..., Tanya totesi. Ehkäpä hänen olisi sittenkin pitänyt lähteä kotiin ennen sadetta. Päätti kuitenkin vielä jäädä.
- Sellainen voisi olla kyllä kiva. Pääsisi näkemään vähän paremmin millaisat porukkaa täällä pyörii. Vaikkei kyllä sekään takaa sitä että kaikki tulisivat paikalle, Tanya sanoi ja harmistui hieman Johannan äänensävyn muuttuessa päiväleirin hinnan kohdalla. Tyttö teki nopean johtopäätöksen ettei Johannan perheellä ehkä ollut kovinkaan paljon rahaa ylimääräisiin menoihin. Tanyaa itseään harmitti usein ettei kaikilla ollut yhtä hyvä tuloisia vanhempai kuin hänellä itsellään.
- Tuttu tunne aina minullakin välillä, Tanya sanoi hieman naurahtaen Idan seotessa sanoissaan. - Itselläni on kyllä aika paljon tekemistä kesälläkin. Me treenataan Ronin kanssa ja muutamat kisatkin on tulossa. Käväisen varmaan jossakin välissä moikkaamassa entisiä kavereitani ja pitäisi kai näitä uusiakin tuttavuuksia löytää täältäkin. Plus sitten parit festarit ja muut tapahtumat. Ja tietysti aion olla myös täällä aika paljon, Tanya luetteli Idan kysyessä heidän kesäsuunnitelmiaan.
|
|
|
Post by johanna on Jun 10, 2012 21:06:14 GMT 2
//sori ~ unohdin vallan laittaa allekirjotukseen, että lähen viikonlopuks reissuun, niin pelailu jäänyt..
Johanna hymähti Idalle - hänestä oli hauskan kuuloista, kun tyttö välillä sekoili sanoissaan muttei ollut asiasta koskaan moksiskaan. - Vau, onpas sulla Tanya paljon tekemistä, Johanna melkein huudahti, mutta jatkoi sitten ihan tavallisella äänellä: Mutta ei sillä, on se kivaa vaan olla tallillakin, tyttö sanoi osoittaen sanansa Idalle. - Itte haluaisin toki löhöillä vaan kotona ja tallilla, ja nauttia auringosta ja hevosista. Mutta taitaa vaan se kesä kulua enemmän töissä - meen tuonne kioskille töihin, että jos poikkeette siinä joskus päivisin, niin varmaan näette meikäläistä siellä, Johanna hymähti.
|
|
ida
Junior Member
Olit niin upea, ett? suhun rakastuin
Posts: 88
|
Post by ida on Jun 10, 2012 22:26:20 GMT 2
Ida kuunteli tarkkaavaisesti Tanyan, sekä Johannan sepustuksia. Johanna myös kertoi, että menisi läheiselle kioskille töihin. -Vois itekkin raahata tänn ahterin johonkin ja tehdä töitä. Mä oon vaa niin pirun laiska ihminen. Käyn muuten siellä kioskilla aika usein, Ida sanoo. -Piristämässä työntekijöiden tylsää loppu päivää. Sitä ennen juoksen sitten itikka-armeija perässä kioskille hätistellen niitä kuin hullu, Ida naurahtaa ja katselee sitten tuntilaisten köpöttelyä ympäri kenttää. Myös uhkaavat pilvet alkoivat väistyä ohitsemme ilman pisaraakaan!
|
|
zonya
New Member
Posts: 29
|
Post by zonya on Jun 10, 2012 23:09:15 GMT 2
- Mmm... Itsekin olin vielä viime ja edellis vuonna töissä. Mutta ajattelin sitten että kun ei itsellä kuitenkaan se oman rahan tienaamisen tarve ole niin suuri, niin jätän sen yhdenkin työpaikan nyt sitten täällä jollekin oikeasti tarvitsevalle, Tanya sanoi. Eihän hänen olisi tarvinnut tienata omaa rahaa pennin vertaa, kun perheelle sitä tuli yli omien tarpeiden jo valmiiksi. Eipä hän varsinaista syytä sen vuoden työpaikan etsinnän jättämiselle ääneen sanonut, tässä seurassa se ei ehkä olisi ollut kaikkein järkevin veto. Pari kesää tyttö oli kuitenkin töitä tehnyt ihan vain sen takia että siitä olisi sitten myöhemmin varsinaista palkkatyötään hakiessa aian hyötyä.
- Pitänee varmaan sitten kesällä käydä siellä vähän useammin. Nyt en ole oikeastaan tainnut vielä kertaakaan piipahtaa tuolla kioskilla, Tanya tokaisi. Olisihan se aina mukava nähdä tuttuja. Mukavista ihmisitä ei vain koskaan voinut saada liian paljon seuraa.
- Mutta mitenkäs. Käyttekö te jollakin tunnilla vakituisesti vai hoidatteko vain? Tanya kysyi nyt vuorostaan, kun ei itse ollut vielä tainnut virittää keskustelua laisinkaan.
|
|
|
Post by johanna on Jun 11, 2012 9:16:59 GMT 2
Johanna hymähti Idan vitsille ja toivoi mielessään, että itikoita tulisi tänä kesänä vähemmän, kuin edellisenä. Vaikka turhaa taitaa sellainen toive olla, nytkin hyttysiä on vaikka muille jakaisi, Johanna tuumi ja läpsäisi samalla pohjettaan, jossa yksi edellämainittu verenhimoinen öttimönkiäinen yritti pistää.
-No, nyt onkin hyvä aika sitten piipahtaa kiskalla, Johanna naurahti ja jatkoi: - Sieltä saa meinaan oikeesti hyvää grillisapuskaa ja jäätelövalikoima on suhteellisen hyvä. Eikä hinnatkaan oo niin kiskurihintoja. Huh - tää taisi kuulostaa pienoiselta myyntipuheelta.. Johanna hymyili ja kuunteli sitten, mitä Tanyalla oli sanottavaa.
-Mä pelkästään hoidan Unskia, Johanna hymyili.
|
|