Post by Henni on Apr 6, 2012 8:25:41 GMT 2
Aleksi Hakala
18v, 175cm, Felixin hoitaja
Aleksi on aurinkoinen nuorimies, joka ei osaa olla missään herättämättä huomiota. Uusille tuttavuuksille hän puhuu kuin olisi tuntenut toisen vuosikaudet ja tutustuu ennakkoluulottomasti uusiin ihmisiin. Poika on suorasanainen, ja harvemmin ajattelee mitä sanoo. Tästä syntyy joskus ongelmia, väärinkäsityksiä ja pahoitettuja mieliä, mutta tällöin Aleksi korjaa tilanteen pyytämällä reilusti anteeksi. Hän ei häpeä itseään, ja pojalla onkin harvinaisen hyvä itsetunto. Noloihin tilanteisiin joutuessaan (mitä tapahtuu usein) Aleksi osaa nauraa itselleen.
Luonnollisen vaaleat, pystyssä pörröttävät hiukset ja kevyesti päivettynyt iho yhdessä vaaleansinisten silmien kanssa saavat pojan näyttämään suloiselta koiranpennulta. Valloittavasti hymyillen ja silmää iskien mies aiheuttaa hihityskohtauksia tyttöporukoissa. Aleksi käy aktiivisesti salilla pyrkien säilyttämään hyvän kuntonsa, joka juontaa juurensa lapsena harrastetusta yleisurheilusta, jonka rinnalle ratsastus tuli, kun poika oli kymmenen.
Ratsastusta on siis tullut harrastettua kahdeksan vuotta, ja siihen aikaan on mahtunut useita hoito- ja vuokrahevosia, sekä monia voitettuja ja hävittyjä kilpailuja. Hevosten kanssa Aleksi toimii aina rauhallisesti ja varmoin ottein. Ratsastus sujuu pojalta kuin luonnostaan, ja hänen istuntaa ja jalkojen asentoa on kehuttu useasti. Kädet Aleksilla tuntuvat heiluvan miten sattuu, ja niihin saa jokaisella tunnilla ja jokaisessa valmennuksessa kiinnittää huomiota.