|
Post by Henni on Apr 6, 2012 15:22:15 GMT 2
Alma Lahti, 17 vuotta Alma on reipas ja ahkera nuori nainen, joka taistelee ujouttaan vastaan. Uusissa porukoissa hän tyytyy tarkkailijan rooliin, mutta päästyään ihmisistä selville, hän rentoutuu ja paljastaa itsestään iloisen ja huumorintajuisen puolensa. Alma pyrkii olemaan ystävällinen, mutta ei anna kenenkään kulkea ylitseen tai hyppyyttää miten haluaa. Alma pitää itseään keskinkertaisena vähän kaikessa, mutta korvaa taidot loppumattomalla innokkuudellaan oppia uutta.
Alma on joutunut tekemään töitä päästäkseen ratsastustunneille, vaikka keskiluokkaisen perheen kasvatti onkin. Tyttö on ratsastanut 5 vuotta pienellä tallilla, mutta haluaisi nyt kehittyä paremmaksi ratsastajaksi ja kenties kokeilla kilpailemista puskaratsastelun sijaan. Alma tulee toimeen monien hevosten kanssa eikä säiky vauhdikkaampaakaan ratsua. Isot puoliveriset saavat entisen poniratsastajan tosin vieläkin epäröimään. Alma haaveilee työstä tallilla, nyt hän rahoittaa tuntinsa osa-aikatöillä.
Alma on hoikka ja jäänyt 160-senttiseksi. Hänet tunnistaa sinisistä silmistä ja punertavan ruskeista, solisluuhun asti yltävistä hiuksista. Musiikki on lähellä tytön sydäntä, ja se näkyy jatkuvasti korvissa pauhaavien kuulokkeiden lisäksi pukeutumisessa. Farkut, (bändi)t-paidat, ruutupaidat ja neuletakit kuuluvat Alman suosikkeihin. Alma suosii tummia ja käytännöllisiä ratsastusvaatteita.
|
|