07.04.2012 - Tutustumista sosiaalitiloissa (täysi)

[vila]

Ulkona alkoi olla jo melko hämärää, kyytiä odotellessa Vila tylsistyi ja päätti lähteä tutkimaan sosiaalitiloja. Huoneessa ei ollut ketään. Hän sytytti valot ja istahti sohvalle. Vilaa ärsytti, koska Mauno ei tuntunut kotiutuvan sitten millään ja käyttäytyi tavallistakin huonommin. Oven takaa kuului askelia. Vila esitti tutkivansa täydellisiä kynsiään keskittyneenä, kun ovi työnnettiin auki.

[Inka]

Inka oli halunnut vähän tutkia paikkoja, ja oli jättänyt Mimmin karsinaansa syömään ja lähtenyt itse yläkertaan. Hän oli kuullut jonkun puhuvan, että yläkerrasta löytyisi sosiaalitilta, ja työnsi oven auki. Se narisi hieman, ja Inka katsoi uteliaana ympärilleen, ja näki sohvalla istuvan tytön. Inka tunnisti tuon ulkonäon perusteella, olihan hän nähnyt tuon jo tänään tallissa.

Hän käveli hitaasti nojatuolille, joka oli lähellä sohvaa ja istui siihen. "moi", hän tervehti tyttöä, jonka nimeä ei tiennyt hyväntuulisena. Päivä oli sujunut hyvin, Inka oli tutustunut talliin ja harjannut Mimmin, sekä vienyt tuon tarhaan, ja poni vaikutti todella mukavalta. Tyttö kaivoi kännykän takkinsa taskusta, ja tarkasti oliko kukaan yrittänyt soittaa tai laittaa viestiä. Inkalle oli tullut yksi uusi viesti, ja kun tyttö oli sen lukenut, hän ei ollut enää aivan yhtä hyväntuulinen, vaan tunki puhelimen takaisin taskuunsa ärsyyntyneenä ja nosti katseensa taas sohvalla istuvaan tyttöön.

[Aleksi]

Aleksi norkoili Felixin karsinan ovella, yrittäen tehdä tuttavuutta ensin kaltereiden takaa. Samassa poika tajusi, ettei ollut vielä käynyt tarkastamassa tallin yläkertaa. Ehkäpä siellä olisi porukkaakin, kehen tutustua. Aleksi mutisi heipat Felixille, joka möllötti karsinassa luimistaen kevyesti vastaukseksi. Poika naurahti ja lähti iloisesti harppomaan portaita kohti.

Portaiden yläpäässä oli siisti huone, joka oli varustettu erilaisilla sohvilla ja muilla istuimilla, sekä kahviriippuvaisen pojan helpotukseksi myös kahvinkeittimellä. Aleksin riemuksi oleskeluhuoneessa istui kaksi tyttöä, joiden hän arvioi olevan hieman itseään nuorempia.
- Heippa tytöt, Aleksi huikkasi iloisesti ja lähti heti ensitöikseen keittämään kahvia. Kun musta neste oli tippumassa keittimessä, poika kääntyi katsomaan muihin.

[ida]

Ida käppäili tallissa katsellen paikkoja. Koko talli oli käyty melkein läpi, paitsi yläkerran tilat olivat vielä tuntemattomia. Ida alkoi käppäillä rappsuten luokse jota alkoi kiipeämään laiskasti niitä ylös.

Ida avasi oven ja astui sisään huoneeseen. Hän huomasi porukkaa olevan huoneessa ja hymyili. Ida oli jäänyt hetkeksi seisomaan oven eteen.
-Heei, Ida sai pian sanotuksi ja käveli läheiselle tuolille istumaan ja virnisti itsekseen, koska oli kompastua tuolin jalkaan istuessaan siihen.

[vila]

Huoneeseen putkahti tyttö, jonka Vila muisti nähneensä ennenkin. Tyttö moikkasi Vilalle.
- Moi, mä olen Vila, Vila murahti epäluuloisena. Toinen tyttö vaikutti ihan siedettävältä ja Vila halusi saada ystäviä uudesta paikasta.

Juuri kun vieras tyttö avasi suunsa ovesta astui mies, joka ryhtyi heit sanottuaan keittämään kahvia. Hänestä Vila ei pitänyt ja vaikuttihan mieskin olevan enemmän kiinnostunut kahvista...

Hetken kuluttua sisään rymysi vielä yksi tyttö. Hän oli kaatua Vilan jalkaan törmättyään, mutta onnistui istumaan lopulta tuolille.

Vila katseli huoneessa olijoita kiinnostuneena, kahvimiestä hän mulkaisi rumasti ja juuri kun tyttö oli avaamassa suutaan hänet keskeyytettiin.

(sori hitaus piti käydä muualla & olen puhelimella)

[Inka]

Huoneeseen tuli poika, jonka Inka muisti nähneensä jo ennemmin tallissa. "Heippa tytöt ", tuo tervehti heitä ja meni sitten keittämään kahvia. "Moi vaan", Inka sanoi pieni virne naamallaan, sosiaalitiloissahan näytti oikein käyvän porukkaa. Nyt Inkallekkin maistuisi kahvi, vaikkei hän siitä niin erityisesti välittänytkään. Sohvalla istuva tyttö esittäytyi Vilaksi, mutta näytti suhtautuvan vähän varautuneesti.

"Mä oon Inka", tyttö itse esittäytyi myös, ja kääntyi sitten katsomaan ovelle, josta saapui vielä yksi tyttö. Tuo tervehti heitä, ja Inka nyökkäsi vaivautumatta vastaamaan. Kun kahvi olisi valmista, hän menisi hakemaan kupillisen, toivottavasti kahvi olisi vahvaa.

[Aleksi]

Aleksi odotteli rauhassa kahvin valmistumista, ja kaatoi sitä lopulta kuppiinsa.
- Ottaako joku muu kahvia? poika tiedusteli muilta vilkaisten kysyvästi ensin sohvalla istuvaa hiljaisempaa tyttöä, ja sitten Inkaksi esittäytynyttä tyttöä. Samassa huoneeseen saapui kolmaskin tyttö, ja Aleksi nyökkäsi tälle tervehdykseksi hörpäten samalla kahvistaan. Poika jäi nojailemaan keittiötasoon odotellen muiden vastausta, kelpasiko heille kahvi.

[vila]

Kahvimies kysäisi halusiko joku muukin kahvia. Silloin Vilalle riitti.
- Kahvejasi ei tarvita tai minä en ainakaan, seura sen sijaan kelpaisi! Sitäpaitsi eihän me edes tiedetä sinun nimeäsi ja kaiken lisäksi en juo tuollaista maalaiskahvia, Vila äyskäisi. Hän loi haastavan katseen mieheen ja vajosi teatraalisesti huokaisten makaamaan sohvan käsinojaa vasten.
- Ottakaa toki muut vaan, hän tokaisi ja virnisti iloisesti Inkaksi esittäytyneelle tytölle. Tämän kahvihammasta taisi kolottaa. Inkasta Vila jotenkin piti, tyttö vaikutti poissaolevalta. Vila katsoi häntä kysyvästi.

[Inka]

Inkaa hymyilytti Vilan purkaus. Tallilla täisi käydä mielenkiintoista porukkaa, ja nyt tytön teki todellakin mieli kahvia vaikka Vilan selvästikkään ei tehnyt mieli "maalaiskahvia". Inka katsahti Vilaa, ja huomasi tuon katsovan tätä hieman kysyvästi, ehkä. Niinpä tyttö virnisti pienesti ja nousi ylös. Poika oli hetki sitten kysäissyt "Ottaako joku muu kahvia?" ja Inka vastasi myöntävästi ja käveli kohti kahvinkeitintä ja kaappia, jossa oletti kuppien olevan.

Tyttö avasi kaapin oven, ja otti sieltä mukin, johon kaatoi vähän kahvia. Inkan mielestä kahvi oli hyvää, mutta tyttö poltti suunsa, koska ei odottanut kahvin jäähtymistä. "onkohan täällä jossain maitoa.." hän tuumi ääneen, laski kuppinsa kahvinkeittimen viereen ja avasi pienen jääkaapin oven.

[ida]

Ida istui tuolissa kuin patsas ja kuunteli muiden jutusteluja. Pian poika kysyi ottaisiko joku muu kahvia ja Ida pudisti päätään. Toinen tytöistä vain äyskäisi pojalle. Ida oli puoliksi samaa mieltä ja toisinaan ei ollut.
-Olen varmaan unohtanut esittäytyä? Olen siis Ida.
Tyttö katsoi vuorotellen kaikkia kolmea ja toivoi, ettei hänelle alettaisiin tiuskimaan. Tyttö ei jaksaisi sitä tällä hetkellä, vaan haluaisi juttu seuraa.

[Aleksi]

Aleksi hätkähti hieman sohvalla istuvan tytön reaktiota, kun tämä ilmoitti hänelle kiivaasti pysyvänsä erossa 'maalaiskahvista'. Aleksi vain virnisti leveästi ja nojasi rennosti työtasoon. Tyttö katsoi haastavasti Aleksia, joka pidätteli nauruntyrskähdystä tunkien kahvikupin lähes kokonaan suuhunsa.
- Olen Aleksi Hakala, poika tokaisi laajasti hymyillen. - Ja sinä olet..?

Inka sen sijaan nousi ylös, ja otti mielellään kahvia. Aleksi siirtyi hieman sivummalle tajutessaan seisovansa kahvinkeittimen edessä. Paikalle viimeisimpänä saapunut tyttö pudisteli päätään, ja esittäytyi Idaksi.
- Hauska tavata, Aleksi nyökkäsi tytölle kohteliaasti.

[vila]

- Olen Vilhelmina, mutta kutsukaa vain Vilaksi, hän esittäytyi yleisesti ja virnisti iloisesti Idalle. Hän muisti kertoa myös omistavansa Maunon.
- Ette viittis kurkata onko siellä kaapissa sokeria? Sitä mä voisin ottaa, Vila ilmoitti ystävällisempään sävyyn.

Hän jäi katselemaan Idaa, tyttö saisi kyllä aloittaa keskustelun itse jos halusi. Vila otti sohvalla mukavamman asennon ja jäi jurosti odottamaan mitä muut tekisivät.

[Inka]

Inka löysi maidon kaapista, ja kaatoi sitä hieman kuppiinsa. "Otatko sä?" Tyttö kysyi Aleksilta ja laski maitopurkin pöydälle etsiäkseen Vilalle sokeria. Hän sai tonkia kaappeja hetken, ennen kuin löysi kipon missä oli muutama sokerin pala. "Meinaatko syödä pelkkää sokeria?" Inka kysyi tytöltä naurahtaen. Sokeri oli pahaa, eikä se sopinut edes kahviin tai teehen.

Inka otti kahvikupin käteensä, ja lähti takaisin nojatuolille hitaasti, ettei läikyttäisi kahvia päälleen. Hän laski sokeri kulhon pienelle pöydälle, joka oli sohvan ja nojatuolin vieressä ja istui alas nojatuolille. Inka vaipui ajatuksiinsa, ja hörppi samalla kahvia.

[Aleksi]

Aleksi nyökkäsi hymyillen Vilalle, joka kyselikin pian sokerin perään. Aleksi näytti varmasti huvittavalta ja typerältä pidätellessään naurua, kun Inka kyseenalaisti Vilan sokerintarpeen.
- Mites, tykkäättekö kisaamisesta? Aleksi sanoi avaten keskustelua. - Mä kisaan ainakin mielelläni esteitä ja koulua, ehkä mieluummin esteitä, poika pohti ääneen.

Aleksi hörppäsi viimeisen kerran kahvistaan ja laski kupin tiskipöydälle kävellen samalla huoneen poikki istumaan sohvalle Vilan viereen vilkuillen tätä hymyillen.

[vila]

Kun Inka ihmetteli miten Vila pystyi syömään pelkkää sokeria, hän vilkaisi vain jäätävästi Inkan kahvikuppia. Toiselle tytölle hän ei halunnut tiuskaista. Vila nappasi Inkan tuomasta kiposta sokeria ja nakkasi kuin mielenosoituksena suuhunsa.

Aleksi tuli virnuillen Vilan viereen ja tytön olisi tehnyt mieli lyödä miestä jollain. Hän päätyi kuitenkin vastaamaan tämän esittämään kisaamiskysymykseen.
- Mä rakastan kilpailemista, varsinkin sillon kun voittaa! Mä kisaan kaikissa lajeissa, koska Mauno on niin huippu... Se tykkä tehdä kaikkea ja niin kyllä mäkin mutta mitään ratsastusleikkikisoja en ymmärrä, ihan kauheaa hyvät hevoset menee pilalle!! Tyttö vuodatti siirtäen katseensa Inkaan, tyttö ei jostain syystä vaikuttanut erityisemmin tykkäävän hänestä, ainakin siltä vaikutti.
- Mitä muuten tykkäätte Maunosta ja millaiset ponit on teidän mieleen muutenkin? Vila jatkoi vielä.

[Inka]

Tyttö havahtui ajatuksissaan ja kuunteli Vilan ja Aleksin keskustelua. Itse Inka ei oikein välittänyt kilpailemisesta, mutta olihan hän joskus osallistunut muutamiin kisoihin, ihan hyvälläkin menestyksellä. "Mä en oikein välitä kilpailemisesta, ihan hauskaahan se toki välillä on", hän totesi katsellen noita kahta, jotka istuivat sohvalla.

Tyttö laski tyhjän kahvikupin pöydälle, ja avasi hiuksensa nopeasti tehdyltä nutturalta. Hän pöyhi niitä vähän, ja katsoi sitten seinällä roikkuvaa kelloa, se ei näyttänyt vielä hirveän paljoa, mutta tyttö voisi pian lähteä kotiin syömään jotain, ja hänellä oli hieman kiire koska hän oli luvannut yhdelle kaverilleen että tulisi vielä tänään tuon luo, mutta toisaalta Inka viihtyi kotoisassa tallissa, ja halusi tutustua muihin tallilla kävijöihin hieman paremmin.

[Aleksi]

Vilan hehkuttaessa rakasta Mauno-poniaan Aleksi kohotti kulmiaan. No, kaipa kaikki sitä omaa hevostaan hehkuttavat. Vila kysyi vielä mitä mieltä muut olivat Maunosta, ja millaisista poneista he pitivät.
- Maunoon mä en oo vielä tarkemmin perehtynyt, mutta ihan kivan näköinenhän se on, Aleksi tokaisi ja jatkoi: - Mutta sellaset vähän tulisemmat ja vaikeemmat hevoset, joissa on luonnetta, on mun mieleeni.

Inka ilmoitti olevansa vähemmän kilpailevaa tyyppiä ja Aleksi nyökkäsi. Hänestä kilpaileminen oli mahtavaa, se tunne, kun adrenaliini virtaa kehossa hevosen laukatessa ja ylittäessä korkeita esteitä. Kilpailemista hän ei lopettaisi koskaan, ainakaan vapaasta tahdostaan.

[vila]

Vila ei enää jaksanut kiinnostua kisaamisjutuista ja sokeritkin alkoivat loppua. Tyttö halusi kuitenkin jäädä vielä hetkeksi keskustelemaan. Hän katseli ympärilleen, mutta pää löi tyhjää mistä puhua tuiki tuntemattomien kanssa?
- Millainenkohan sää ulkona on? Vila yskäisi, mutta repesi nauruun. Että hän osasikin olla onneton!

[Inka]

"Kilpailin joskus mun vuokraponilla, ennen ku se lopetettiin", lisäsin vielä ja potkin tennarini pois jalasta, että sain noistettua jalat nojatuolille.

"Millainenkohan sää ulkona on?" Vila kysyi ja rupesi sitten nauramaan. Minuakin hymyilytti ja naurahdin pienesti. No, säästähän sai aina hyvän puheenaiheen. Tai oikeastaan itse vältyin kiusallisilta hiljaisuuksilta ja säästä puhumiselta laittamalla kuulokkeet korville ja unohtamalla kaiken muun. Nyt en kuitenkaan halunnut tehdä sitä, ja yritin itsekkin miettiä jotain vähän kiinnostavampaa puheenaihetta.

[Aleksi]

Inka kertoi kilpailleensa joskus vuokraponillaan ennen sen lopetusta, ja Aleksi vilkaisi myötätuntoisesti tyttöä. Oli raskasta menettää rakas eläin, sen poika tiesi paremmin kuin hyvin. Samassa Vila ihmetteli säätilaa ja purskahti nauruun, jolloin Aleksikaan ei voinut olla enää vakavalla naamalla, ja nauroi iloisesti mukana.
- Varmaan aurinkoista ja kuivaaa, lämpöä parikymmentä astetta? Aleksi ehdotti. Sellainen sää ainakin pojalle kelpaisi, mikäs sen ihanampaa kuin ratsastaa kesäisellä pellolla ilman satulaa.

[vila]

- Voi kun olisikin! Vila huokaisi, kyllä hänelle kelpaisi kunnon helle. Tosin ehkä jos nätisti pyytäisi voisi päästä ulkomaille... Hän päätti laittaa sen harkintaan.

Inka oli vähän allapäin, kerrottuaan vuokraponitarinansa. Vila halusi lohduttaa, mutta ei oikein tiennyt miten. Hän nousi ylös ja asteli nojatuolin käsinojalle istumaan.
- Harmillinen juttu, mutta nythän sä voit alkaa kisaamaan Mimmillä, hän höpisi ja otti mukavan asennon. Samassa Vilan puhelin alkoi soida. Hän kaivoi sen esille ja vastasi.
- Vila, tyttö hiljeni hetkeksi ja kuunteli. Hänen ilmeensä synkkeni sitä mukaa kun hän kuunteli.
- No voi helvetti! En todellakaan aio, hän suutahti ja alkoi raivota puhelimeen. Hetken huudettuaan Vila lopetti puhelun hyvästelemättä.

- Olisko sitä kahvia vielä? Nyt on kyllä ihan pakko saada, tyttö murahti ja käveli sohvan luo. Hän käpertyi tyynyjen sekaan.

[Aleksi]

Aleksi hymähti Vilan innostuessa lämpimästä säästä. Ketäpä eivät aurinkorannat houkuttelisi. Aleksi vaipui rennommin istumaan sohvalle, ja sulki hetkeksi silmänsä. Hän tajusi olevansa väsynyt, ja kaipaavansa lepoa. Toivottavasti hän pääsisi hengissä kotiin, Aleksi ei ollut nimittäin täysin varma omista ajotaidoistaan, kuten naarmuuntuneesta autosta saattoikin päätellä.

Kuului puhelimen ääni, ja Vila vastasi luuriin. Tyttö ei näyttänyt kovin iloiselta kuunnellessaan hiljaisena puhelua, ja reaktio sen jälkeen viittasi johonkin ikävään. Aleksi mietti mielessään mistä tyttö mahtoi puhua, muttei viitsinyt udella asiaa sen enempää. Pian Vila lopettikin puhelun, ja vajosi sohvalle istumaan.
- Olisko sitä kahvia vielä? Vila kysyi, ja Aleksi nousi ylös sohvalta kävellen kohti kahvinkeitintä.
- Joo, on sitä. Mä voin tuoda sulle. Otatko maitoa? Sokeria?

[Inka]

Aurinko ja uimarannat olivat kyllä houkutteleva vaihtoehto, mutta jos oli lämmintä, niin sitten piti olla kunnolla lämmintä! Vila nousi, ja istui nojatuolin käsinojalle. Inka käänsi katseensa tyttöön ja hymyili hiukan kun tuo sanoi: "Harmillinen juttu, mutta nythän sä voit alkaa kisaamaan Mimmillä." Kisaaminen ei ollut tytölle oikeastaan edes kovin tärkeää, mutta voisihan sitä oolla ihan hauska Mimminkin kanssa koittaa. "Niin, ehkä voisin, mutta katsotaan nyt ensin miten sillä ratsastaminen sujuu", Inka vastasi hieman huvittuneena, ei kisaamisesta taitaisi kyllä mitään tulla jos poni ei tottelisi häntä ollenkaan.

Vilan puhelin soi, ja tyttö ei vaikuttanut kovin iloiselta sen jälkeen, kukahan oli mahtanut soittaa? No, sitä Inka ei kyllä kehdannut kysyä, eivät he niin hyvin tunteneen.

[vila]

Aleksi tarjoutui tuomaan Vilalle kahvia.
- Laita paljon sokeria, tyttö huokaisi. Hän mietti pitäisikö kertoa mitä oli tapahtunut vai ei. Tyttö päätti selittää asian suurpiirteisesti, niin kiinnostuneelta toiset näyttivät.
- Se oli joku juoksuseurasta ja se on sitä mieltä että mä lähden jollekin kisaviikolle... Enkä mä todellakaan ole lähtemässä ja jättämässä Maunoa tänne yksinään, uuteen paikkaan! Se oli sitten siinä, en jaksa kuunnella tollasta. En lähde, potkikoot mut sitten pihalle jos huvittaa ihan sama mulle.

Vila tiesi, että asia saattoi olla muista täysin turha, mutta hänelle se oli todella tärkeä.

[Inka]

Inka katsoi Vilaan, ja kuunteli tarkkaan tuon selitystä, ja tunsi myötätuntoa tyttöä kohtaan. Vaikka tyttö itse ei oikein harrastanut mitään muuta kuin ratsastusta juuri nyt, hän kyllä muisti kuinka inhottavaa oli, kun valmentajat soittelivat perään ja vaativat osallistumaan johonkin, mihin itse ei halunnut, tai juuri silloin voinut."Höh, ei ne voi sua vaatia sellaseen, eikö niillä oo tarpeeks porukkaa sinne vai?" Hän kysyi. Jos Inka olisi omistanut hevosen ja se olisi muuttanut uuteen paikkaan, hän olisi halunnut käydä tallilla mahdollisimmat paljon, ainakin aluksi ja katsoa kuinka poni sopeutuisi, tässä asiassa hän oli Vilan kanssa samaa mieltä.

[vila]

- Höh, no en tiedä. Ei niillä muutenkaan kovin paljoa juoksijoita ole, Vila vastasi Inkan kysymykseen ja maisteli kahviaan irvistellen. Hyi että se oli pahaa!