Post by Johanna on Apr 8, 2012 14:11:35 GMT 2
Johanna Viitanen
16-vuotias tyttö (s. 23.02.)
pituutta n. 163cm, painoa riittävästi
luonnonkiharat, brunetet hiukset, sinertävät silmät
perhettä äiti, isä ja isoveli
sinkku
päättää keväällä peruskoulun
hoitohevostoiveena Unski
© «Jessica♥Marie »
Johanna on sangen puhelias tapaus - hän ei kuitenkaan tutustuttaessa jyrää ihmistä puhumalla vain itse, vaan antaa tilaa toiselle ja vuorovaikuttaa esittämällä kysymyksiä arkisista asioista, joiden ei pitäisi vaivaannuttaa toista. Itsestään tyttö ei kuitenkaan paljon jaarittele, vaan vaihtaa hyvin vaivihkaan puheenaiheen esimerkiksi hevosiin, jos kysely alkaa mennä liian henkilökohtaiselle tasolle.
Johannasta saattaisi luulla, että tyttö on varsin pidetty - onhan hän ulkonäöltään varsin pidetty eikä hän vaikuta mitenkään ärsyttävältä saati liian tungettelevalta. Toisin kuitenkin on suosion suhten.
Johannalla on koulukiusatun tausta, mikä vaikuttaa suuresti hänen itsensä arviointikykyyn ihmisten suhteen - jos joskus saat kuulla asiasta lisää, voit onnitella itseäsi tytön luottamuksen voittamisesta, häntä kun voisi verrata säikkyyn hevoseen, jonka luottamuksen voittamiseen menee todellakin aikaa ja vaivaa.
Vaikka kiusatun tausta vaivaisi Johannaa, ei sitä tytöstä itsestään kovin helposti huomaa.
Kunnostaan Johanna on tarkka ja lenkkeilee säännöllisesti, mutta ulkonäöstään hän ei jaksa olla kovin huolissaan - hän voi huoletta tupsahtaa kouluun meikittä ja sulkea korvansa piikikkäiltä kommenteilta, jotka huomauttavat hänen puutteellisesta vaatetietoudestaan ja köyhästä perheestä, jolla ei ole varaa ostaa tyttärelleen edes feikkimerkkitavaraa.
Kipakoissa ja välillä loukkaavissa kommenteissa on sen verran perää, että Johannan perhe ei tosissaan ole sieltä rikkaimmasta päästä. Toisinaan Johannan vanhemmat pystyvät antamaan hieman rahaa ratsastusta varten, jonka tietävät olevan tytölle tärkeää, mutta suurimman osan rahoistaan Johanna kerää itse. Tyttö tekee töitä usein kaikki lomat, mitä koulusta irtoaa, jotta saa tarpeeksi rahaa säästöön tulevia ratsastustunteja varten.
Hevosista Johanna on ollut kiinnostunut pikkutytöstä asti - ja sieltä alkaen hän on haaveillut omasta hevosesta, vaikkakin hyvin kaukaisesti. Hoitohevonenkin tytölle kelpaisi, mutta ennen muuttoa ei hänelle tällaista tilaisuutta ole auennut. Kokemusta hevosten käsittelemisestä Johannalla on kuitenkin enemmänkin, sillä viikonloppuisin hän oli melkein aina vanhan kotipaikkansa tallilla työskentelemässä ja auttamassa, jotta saisi edes joskus työmäärällään kasaan ilmaistunnin.
Ratsastamisen Johanna aloitti noin kymmenvuotiaana, kun perheen rahatilanne antoi siihen hieman myöten. Tunneille pääsy on kuitenkin ollut hyvin epäsäännöllistä ja riippunut usein monien asioiden summasta. Ratsastaa Johanna kuitenkin osaa jonkin verran ja hän on kiinnostunut enemmän kouluratsastuksesta kuin hyppäämisestä - tosin silläkin voi olla vaikutusta asiaan, ettei Johanna ole päässyt hyppäämään kuin muutaman kerran elämänsä aikana. Tyttöä ei haittaa se, ettei hän välillä pääse ollenkaan ratsastamaan - pääasia, että hän saa olla ja toimia hevosten lähellä ja nauttia tallilla olosta.